tiistai 18. joulukuuta 2012

long time no see

Pahoittelut taas tästä päivitystauosta.. Jotenkin ei oo yhtään inspannu kirjoitella, eikä muutenkaan kauheesti heppailla. Oon lisäks ollu jonkun verran tässä kipeenä ja on ollut muita asioita tosi paljon hoidettavana, joten tallikäynnit on kutistunu siihen 1-2krt viikossa, jos sitäkään..

Vähän mietinnän paikkaa on tässä mitä tekisin jatkon suhteen. Tiiän että isäni ei varmasti koko loppuelämääni tule harrastustani maksamaan, joten ellen saa piakkoin omia tulonlähteitä lisää niin en tiedä jatkuuko se ratsastaminen. Vielä ei ole siis asian suhteen hätää, mutta pikkuhiljaa alkaa jo omatuntoaki kolkuttamaan kun hinnat vaan nousee jatkuvasti ja pitäisi saada tehdä kaikkea.. luovuin nyt siitä Tainan estevalmennuksesta kokonaan, harmittaa ihan kamalasti sillä Taina on ollu kaikista parhain estemaikka mitä meillä on ikinä ollu, oon kehittyny hänen opissa ihan kauheesti ja aina ollu muutenkin tukena heppajutuissa. Ajattelin kuitenki että voisin satunnaisesti ostaa esimerkiksi muilta ryhmäläistä tunteja josseivat ite pääse niin pääsis edes joskus.. harmittaa kyllä tosi paljon, mutta pakko jostain on tinkiä :/ Muutenkin meininki ei oo ollu samanlaista mitä joskus aikoinaan, jäsenet on vaihtunu tms. ei oo sitä samaa meijän omaa kivaa porukkaa joilla oli aina samat hepat ja pystyttii työskentelee täysillä.

Ratsastuskaa ei oo oikeestaan napannu, lähes joka viikon torstaita oon odottanu kauhulla et "ei pitää mennä tunnille". Pilvellä oon edelleen menny ja kyllä se lähes aina on tosi kiva, tunnin jälkeen oon tyytyväinen ja kaikkea, mutta taas ens viikolla on se sama kynnys, ratsastamaan.. sama juttu Maden kanssa. Viime aikoina oon vaan lähinnä käyny maastoilemassa sillä tai mennyt jotain mummokoulua. Mihin katos se into käydä joka päivä ratsastamassa ja tehdä sen kanssa kaikkea, millasta se oli sillon kun se yksäriksi tuli? haikeilla mielin muistelen noita aikoija ja tulee kyl itelleniki huono fiilis. Onneksi Elina on ollut tosi paljon apuna ja innokkaasti pitäny ponin kunnon pystyssä ja kisaillutkin ja kaikkea, toivottavasti ryhdistäydyn nyt itekkin, taitaa olla jo 2kk kulunu siitä kun viimeeksi hyppäsin edes yhden yhtä estettä ponin kanssa.

En myöskään tiedä mitä teen ton kisaamisen suhteen. Tottakai aina tulee niitä huonoja kausia, mutta musta tuntuu et koko tää vuosi on menny suoraan sanottuna päin persettä. Maden kanssa nyt on mennyt ihan perus jees, mutta hirveesti ei kyllä olla edes kisailtu. Grandikin on ollut kotikisoissa aika jees joka kerta, ei oo tainnu kertaakaa mennä ihan pilalle mutta tän vuoden ulkopuoliset oli sit jotain niin kamalaa.. Pilvi taas oli ulkopuolisissa ihan super hyvä, mutta yksissäkään kotikisoissa en ollut vähääkään tyytyväinen... Vaikka sijotuttiikin yhdissä kisoissa, sekin rata oli ihan kamala. Ei yhtään lannista tollanen alamäki, kun edellisenä vuonna oli taas niin päin että oli yhet kisat jossa EI sijotuttu... Henkilökohtasesti musta tuntuu et siirryin liian nopeesti menee pelkästään Helppoa A:ta, mutta resurssei ei oo mennä sitä Btä koska nykyään muutkin ihmiset haluaa mennä kyseisellä hevosella kisoihin, ymmärrettävästi mun täytyy antaa mahdollisuus sillä itsehän melkein 2v kisasin sillä yksinään.. Tunneilla asiat on kyllä hallinassa, mutta ite oon niin huonohermoinen kisoissa ja niin huono asenteinen aika-ajoin joten pitäis varmaa mennä tunnilla ihan sairaaaan hyvin että uskaltaisin hyvillä mielelillä mennä kisoihin. En tiiä mitä ratsastuksenopettajani on tästä mieltä, mutta pitäisi varmaan yrittää itekkin selittää tää tilanne, että oikeesti en halua mennä sitä A:ta enään, ennen kun olen mennyt pitkästä aikaa sen yhen Been joka menisi hyvin ja saisin itseluottamuksen takasin. Koska oikeesti, meijän radat on nykysin niin paljon huonompia kun aikasemmin, meen jotenki ihan sekasin aina kisoissa. Ainoostaan Hyvinkään ja Messilän kisoissa onnistuin kokoomaan itteni ja siellä ratsastinkin hyvät radat. Mutta ne oliki sit sitä Helppoo Beetä, että juu...

Ainoa iloinen asia tässä heppailussa on ollut Devin ja Gringon hoitaminen. Kerran viikossa niiden puunaaminen on ainoa jota mua tällä hetkellä hevosissa kiinnostaa. Myönnän, että en enää jaksais sitä rataa mitä joskus että joka päivä yksin niitä hoidin mutta tälleen kerta-pari viikossa on täysin oivallista. Viime viikollakin väsytti ja oli kipeä olo, olis ollu ratsastustunti ja poikien hoitaminen, niin suosiolla peruin tuntini mutta hoidin pojat. Eikä harmittanu sitten yhtään.

Uskon että tää motivaation laskemiseen vaikuttaa toi helvet'n talvi, lumi ja jatkuva p'ska sää... Joudun siis kulkemaan yleisillä busseilla, vielä kahdella joiden liikennöinti on varmaan kaikista huonoiten Helsingissä hoidettu.. siis ihan jatkuvasti myöhässä mitään aikatauluja tarvii kattoa ku ei ne kuitenkaa siihen aikaa tuu.. Hyvällä tuurilla tulee heti, huonolla venaataan sit se tunti. Lisäksi pitää kävellä viel hirveessä lumiloskashaissessa melkeen kilsan matka pysäkiltä, joo myönnän ettei siihen kuole ja kesällä ei ole paha, mutta todellakaan kun en talvi-ihminen ole niin ei kiinnostais ikinä lähtee ja tää matkustaminen onki varmaan oikeesti yks tosi iso osa koko asennevammaa :D Kesällähän kuljen pyörällä ja silloin siinä ei ole mtn, paitsi tietty jos sataa kaatamalla..

Kokonaan en hevosista halua luopua, vaikka tällä hetkellä en yhtään jaksa kuunnella heppajuttuja, kattoa heppakuvia tai edes lukea heppablogeja. Uskon vakaasti että jos otan vähän kevyemmin nyt jonkun aikaa niin kyl se into siitä taas kasvaa, viimeistään sitten keväällä.. toivon vaa että muutkin ihmiset nyt ymmärtäis että aina ei voi kiinnostaa vuodesta toiseen juosta tallilla 6krt viikossa, ridaa joka päivä 1-2 hevosta, hoitaa 3 hevosta, tehdä tallia jne... Ihan kaikessa tulee mitta täytee jossain vaiheessa. Ainakin melkein kaikessa..

torstai 8. marraskuuta 2012

En oo nyt taas kirjotellu, ei sen puoleen että olisin tallilla kauheesti ollutkaan viime päivinä..
Poikii ja Madee oon käyny hoitamas, mutta ei siitä sen enempää.. Tänään olin tunnilla Pilvellä, taas.  Mentiin aluksi keskikäyntei ja heppa oli heti tosi rennon tuntunen. Ravissa tehtiin voltteja ja pitkillä sivuilla vähän temponlisäyksiä. Pilvi venytti hyvin askelta, vaikka viimeaikoina sen liike on ollut vähän "kuollutta", että on pyrkinyt lähinnä juoksemaan täysiä, vaikka omistaakin hienot keskiaskellajit. Tehtiin harjotusravissa samoja tehtäviä, mutta nyt piti tehä ihan kunnolla keskiravit sitte. Kerranki pystyin jopa istumaan siellä ja hevonen tuntu olevan koko ajan avuilla. Oli positiivisesti tosi yllättyny. Sipeki sano ton tehtävän jälkeen, et nyt se tekee noi kunnolla, kun viimeaikoina se on tunneil tehny niitä vissiin sit vähän huonosti. Laukassa mentiin taas samaa tehtävää, voltteja ja sit myöhemmin viel keskilaukkaa.Pilvel tuntu olevan aika paljon menohalui, mut totteli hyvin kuitenki istuntaa ja piti takajalat alla, oli tosi miellyttävä ratsastaa.
Tunnin jälkeen hoidin Gringon ja jotain poikien kamoja, jonka jälkee kävin ratsastelemas Madella. Menin vaa jtn ympyröit yms ravis ja laukas, en ihmeempii, enkä kauheen kauan, jonka jälkee kävin maastos kävelee lyhyen lenkin. Hoidin ponin nopeasti pois ja sit lähin viel opistolle hoitamaan Devin. Siin oli sit kaikkee kommervenkkii ja hoitaminen vähän kestikin, lähtemään pääsin vähän ennen kymmentä.. Täl hetkel toivoisin et Devi olis muu värinen ku valkonen, siis se on muutenki aina ihan paskanen ja kusinen mut sit ku yhdistetää vie noihin ihanan mutaisiin tarhoihin nii... ja sil ei auta edes kimokivi. Mun hermot repeytyy ihan just :D

maanantai 29. lokakuuta 2012

estekisat,hienot hepat - check!

väsynyt bloggari tässä hei! oon ihan poikki kaikkien viimeisten koulujuttujen takia mitä nyt illan aikana oon puuhaillu, mutta pakotin itseni nyt kirjoittamaan tänne ennenkuin unohdan kaiken :D

Lauantaina oli siis estekisat kotidumissa, menin Grandilla ja ekan kerran myös Dexitillä. Radan kävelin jo ekan luokan aikana vaikka en siihen osallistunutkaan, vaikutti aika perusradalta suht simppeli. Ainoat vaikemmat kohdat oli ehkä 1-2, molemmat hepat on vähän hitaita kaarteissa ja ykkösen jälkeen tuli tehdä aika tiukka kaarros että ehtii suoristaa. Vaikeampi oli kuitenkin 4ab vitoselle, en osaa nyt kuvailla sitä tietä mutta vähän niin kaari, mutta siinä oli kuitenkin kulma, äsh kattokaa videolta en osaa selittää! tän jälkeen tuli pitkä väli okserille jossa hepat yleensä helposti venyy pitkäks.

Ekaksi menin siis Dexitillä, luokka oli 80cm. Fanny oli jo taluttanut alkukävelyt joten pääsin selkään. Otin suht chillin verkan- kävelin ja ravailin vähä kouluratsastusta. Otin vähän laukkaa ja pari hyppyä pystylle. Suunnanvaihdoksen jälkeen otin yhen hypyn pystylle ja yhen okserille, verkkahypyt oli kaikki melko jees. Annoin hepan kävellä välissä ja just ennen kun siirryin kisamaneesiin otin kierroksen laukkaa ja hyppäsin ristikon vielä alle. Kisamaneesissa Dexi oli hienosti ja käveli nätisti toiseen päähän. Laukka pyöri alusta asti aika hyvin ja heppa oli aika intopiukassa, mutta ei tehnyt mtn kummempia kuitenkaan. Eka,toka,kolmas hyvin, sarjalle tuli hieman pohjaan mutta yli kuitenkin.Sitten tuliki tää edellämainittu kaarre, vielä Dexin sokeen silmän puolella great.. no vähän hassu tie ja väärä laukkaki taisi olla, oli niin lyhyt väli ettei siinä viittinyt sitten alkaa vaihtamaan mutta hyppy onnistui kuitenkin ihan jees. Sitten tuli pitkä väli okserille, heppa pääs vähän pitkäks ja tuli vähän pohjaan mut keräs jalkansa kuitenki hyvin. 7-8 suhteutettu hyvin ja sit toinen vaihe. Uusintaki meni jees, en kyllä ratsastanu yhtään uusintateit, laukat ei ollu ihan oikeina ja ajattelin ettei nuorella hepalla järkeä kun ei sitä kisakokemusta alla, mielummin otan siistin nollan. Ja nolla saatiinkin ! Olin niin tyytyväine heppaan ja sai paljon taputuksia. Luokassa taisi olla n 40-50 osallistujaa ja oltiin sijalla 12, tokia ei-sijottuneita. Oon tosi tyytyväinen, jos olisin vähän sitä uusintaa ratsastanu niin olis varmaa rusetti irronnu mut ei kyllä haittaa ollenkaan!






90cm menin sitten Grandilla. Verkassa oli vähän kökkö ja ei oikee rentoutunu ja ekat hypyt oli hirveitä, hevonen lähti vaan täysiä esteen jälkeen. Lopulta päätin tehä vaan laukka-käynti siirtymii ja tein niitä muutaman kierroksen. Sen jälkeen hyppäsikin varsin mallikelpoisesti. Rata oli ihan jees- tuli aika paljon hyviä hyppyjä, sille pitkän linjan okserille ratsastin kyl taas samalla tavalla ku Dexilki liian lähelle kun en nähny sitä etäisyyttä. Uusinassa sitte eka este tippui, heppa pääs vahvaks enkä ottanu tarpeeks tiukkaa pidätettä niin tuli lähelle. Ratsastin kyllä uusinnan loppuun asti eli tulokseksi tuli 0-4. Oltiin taas vissii jollain sijalla 12 ja osallistujia taas joku 40. Ilman pudotusta oltaisiin sijotuttu, vähän harmitti mutta ei kuitenkaan paljoa koska Grandi oli radalla ihan kiva ratsastaa vaikka verkassa lippu ei kyllä ollut korkealla.. Oli kyllä kiva mennä Grandil, en oo menny sil yhtäkään tuntia nyt syksyllä vähän ikävä ;(



 Tossa viel video, molemmat radat samassa videossa:







Ens kisat on sitten 8.12 ja jos saan meen varmaan molemmilla hepoilla. Ainiin, superisot kiitokset Fannylle ja Nooralle kisahoitamisesta, ilman teitä en olis pärjänny :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Viime lauantaina kävin vain Devin hoitelemassa sillä olin kärsiny jo kaks päivää migreenistä ja olo ihan kauhea. Kävin taluttamassa maneesissa ja hepsu oli kerranki tosi kiltisti, kunnes tultiin takas tallille ja tallin pihalla sai tietysti jonku kohtauksen. Tiistaina kävin kanssa poikia hoitelemassa. Harjasin vaan Dödön ja Gringon ja hoidin kamoi. Molemmat hepat oli tosi kivalla ja seurallisella tuulella varsinkin Dödö oli pitkäst aikaa kunnon haliheppa.


Tänään torstaina hoidin taas samalla peruskaavalla pojat ja mulla oli myös tunti jonka menin Pilvellä. Oli kuntoon laittaessa tosi kiukkunen joten epäilen että selkä taas hieman kipeä ja saman huomasin aluverkoissa kun ei olisi halunnut nostaa selkää ylös. Oli ihan hirvee alkuverkois puri kuolaint oikee :D mut alettiin mennä koottuu käyntii nii alko nostaa selkää ja oli tosi jebou! Mentiin myös koottuu ravii, mul on kyl noiden kokoavien liikkeiden kaa ongelmii ku meen aina liian hitaasti, tnäki Sipe sano et näyttää et yrittäisin harjottella passagee :DDD suoraan sinne GP tasolla vaan juuu.. no lopuks meni ihan hyvin ja lisäks piti tehä siirtymiä jotka meni kans hyvin, heppa pysy kivan tasasena. Laukassa tehtiin vaan jotain ympyröitä ja asetus-suoristus hommia. Pilvi oli ihan mukava mut ei nyt sykähdyttävä. Oli vähän tyhmä koko tunnin en oikeen tiiä mikä siinä oli, veikkaan kyllä sitä selkää. Tunnin jälkee muru oli ihan nuutunu ja sai pikaisen harjauksen. Kävin viel Madel ratsastelee ilman satulaa kentällä ku olin ihan jääs tunnin jälkee niin ei pystyny panostaa.

Ainiin, Gringo sitte meni ja voitti sunnuntain HIHSis Tapiola small tourin ! :) mä jotenki niin aavistin tän. Oon kyllä niin ylpee, mulla on maailman hienoin hoitoheppa !

on se vaa nii nätti <3

lauantai 20. lokakuuta 2012

Moikkamoi! nyt oon ollu melkein terve jo ja on päästy talleilemaan!

keskiviikkona menin jo päivällä Heinin kanssa tallille jossa Heinin hevoset asuu. Heinin perhe omistaa siis kaksi hienoa estehevosta pikkuinen valkoinen Corleone ja hieman isompi musta Wishdyne. Ihastuin heti Coneen ja sen halusinkin harjata ja laittaa kuntoon. Oli tosi symppis ja suloinen tapaus joka tykkäs selvästi ku vähän piti seuraa. Eka ratsastin kuitenki Wishdynellä eli Tuksulla. Käynnissä jo tuntu vähän oudolta, tai siis erilaiselta. Meni periaattees pyöreenä mutta ei tuntunu että olisi menny pyöreenä. Ravissa taas välillä oikeesti nosti pään taivaasee vaik ei olis tehny mtn ja välillä oli ihan tasanen. En myös saanu menee sitä yhtään suorana ravissa kaarteis, tai siis meni melkein sulkua koko ajan. Ihme ja kumma pystyin istuu sen ravissa vaik Heini sano et se on ihan hirvee! Mut Pilviin verratun mikää ei oo kyl kauhee, paitsi ehkä Gringon ravi.. laukan piti olla kivaa mut se oli ehkä kamalinta XD ekaks en saanu sitä edes laukkaa eteenpäi se vaa jotain jäi pukittelamaan/potkimaan tms. Heini kyl sano et se tekee noin uusilla ja pitää vaa saada laukkaa eteen, no sit meni jo paljo paremmi mut aika vahvan tuntune. En syytä nyt hevosta mitenkään, en oo vaan ite yhtään menny ton tyyppisillä hevosilla, varmasti kiva hevonen tutulla ratsastajalla ja jos ei koulupuolella niin ainakin esteillä on tykki. No seuraavaks sain mennä Conella, Heini varotteli et se on "hullu" mut tänään ei ainakaan ollut! Se oli tosi kiva, tykkäsin :) Ravissa tosi tasanen, ainoo mikä häiritsi oli se et se tuntu lyhyelt mut peilist näytti vähän pitkältä. Mut lyheni ehkä asteen loppua kohden. Laukassakin oli ihan jees mut ravissa kyl tosi mukavan tuntunen. Ridauksen jälkeen Cone sai viel pika rapsutukset ja pusut, oli kyl niin söpö tapaus et en kestä.

Heini heittikin mut sit suoraan dumiin ja eka kävin Tiitun harjailemassa. Sit meninki samantien Madelle, laitoin kuntoon ja maneesiin. Otin pitkäst aikaa sen toisen satulan ja virhe oli- poni ei tykänny yhtään. Meninki lähinnä käyntiä ku ei siit ravist ja laukast tullu oikee mitn. Menin kyl silti melkein tunnin, tein tosi paljon käyntityötä ja poni oli siin ihan hyvä.
Illalla mulla oli vielä valmennus jonka menin pikku Dexillä. Poika oli hieno! meil oli neljä estet, molemmil pitkillä sivuilla sellaisella täyskaarto uralla kaks estettä. Toisella sivulla piti mennä ihan täyskaarto uralla, toisella sivulla suoraan eli esteet piti hypätä vinoon. Dex suoriutui varsinkin vinotehtävästä mallikkaasti, kaarevalle tuli vähän vaikeuksia kun laukka olis pitäny vaihtuu sokeelle puolelle (Dexil puuttuu siis silmä oikealta) ja tuli melkein joka kerta vääräs laukas alas ja sit olis pitäny ratsastaa se viisaskelta joka oli vaikeeta koska Dexillä pitää tosi paljon pyörittää laukkaa ja viel väärälaukka.. pienenä suoriutu ihan asiallisesti mut ku nostettii johonki ysikytmetri tasolle niin tuli kerran suoraa läpi melkein siitä. Voi pientä :( annettiin kuitenkin anteeks se koska tosiaan ei nää ja tosiaan vasta kuusivuotias hevonen jolla vasta vuoden kunnolla ratsasettu. Yksittäisenä tultiin se sitten ja hyppäsi tosi hienosti. Muuten suoriutui tosi hienosti isommasta radasta! Dex on kyllä hieno, yritteliäs, kiva ja kapasiteetikas hevonen. Uskon että kunhan saa rutiinia ja harjoitusta tulee joku päivä olemaan vielä opiston paras esteheppa. Ella oli kuvaamassa tuntia mutta kuvia en ole vielä saanut joten ne tulee sit myöhemmin, harmillista mutta ei voi mtn:(

torstaina oli taas estetunti ja hihkuin riemusta kun listassa oli pitkästä aikaa Saba aka nugetti, jeee ! Sabal en oo ainakaan puoleen vuoteen menny, mutta se ei olekkaan ihan normaalissa tuntikäytössä. Aluks tultiin kaarevil linjoil pari ristikkoo, eka kerta meni ihan päin persettä koska en laittanu ponia laukkaamaan. Tokalla kerralla korjasin asian ja oli jo tosi jees. Alettiin tän jälkeen menemään jo lyhyttä rataa johon kuului kaksi pystyä, kaksi isoa ristikkoa ja okseri. Ekalla radalla tuli vissiin 4 ? hyppyä joista 3 kaarevalla ja okseri suoralla. Jokainen hyppy onnistu koska kerrankin keskityin ratsastamaan ja Saba oli ihan super, otti pidätteet vastaan ihan perfectoo. Seuraavaks tultiin toinen pidempi rata ja ei mitään ongelmaa, suhteutettu jäi melkein vähän lyhkäseks mut sain otettuu pidätteen välis niin mahtu hyvin. Ei tullu moitteita ja olin super tyytyväinen ihanaan heppaan. Harmi kun ei ollu kuvaajaa, kerranki meni oikeesti tosi hyvin vaikka ite sanonki! Harmi ettei Saba oo tuntsari,muuten haluisin ehdottomasti hypätä sillä se on niin kiva! Kävin myös Maden ridailemassa oli kivempi ku keskiviikkona. Myös Devi ja Gringo tuli hoidettua, Gringo pääs kokovartalo pesulle.

lauantai 13. lokakuuta 2012

torstaista

Made sai kerrankin luvan olla ensimmäin ratsastusvuorossa ja suunnattiin ponin kanssa aluksi kentälle. Menin ilman satulaa ja tein jotain pient väistöhommelii. Kenttä oli kuitenki niin epätasainen, tai pohjan laadun vaihtelu ärsytti joten päätin lähtee maastoon. Poni oli söpö ja kiltisti ja ei lähteny laukkassakaan viemään vaikka oli vaan nivelet suussa. Poni sai nopeet harjaukset ja sit juoksinki opistolle. Pilven pikaharjaus kuntoon ja tunnille. Käynnissä ja kevyes ravis tehtiin aluks vaan jtn voltteja ja loivaakiemuraa jos piti aina ennen suoristusta väistää ja ennen uralle paluuta väistää. Pilvi oli tosi tasanenen ja tukeutu hyvin ulkoohjaan, välillä se on hieman epätasainen edestä alkuverkassa mutta tnä oli tosi hyvä. Seuraava tehtävä oli tehä keskihalkasijal ravissa avoo, vuorotellen vasemmalle ja oikeelle ja sit kääntyy siihen suuntaan päädyst mitä avoo meni ja tehä viel voltti, jonka jälkeen sulkua. Sulut onnistu ihan okei ja avo vasempaan oli helppo, mut oikeesee meinas pikkasen tulla väistöks aina. Sain kuitenki korjattua kun aloin ite kontrolloimaan ulkoot tarkemmin. Plussaa oli se että hevonen liikku jo heti hyvin eteen ja ravi oli aika aktiivista ja elastista ja oli heti helppo mukauta rytmiin ei tarvinnu sitä alkaa miettiä et oma istunta kuseis. Laukassa ei tehty mtn ihmeempii, jotain laukkaa keskihalkasijal ja nii. Pilvi oli ihan kiva, meni vaan hermo kanssaryhmäläisiin ku tulee täysii päin niin piti tehä sellasii äkkistoppei, ei hevoselle kauheen kiva...... ainiin menin nyt ekaa kertaa mun uusilla saappailla ne oli tosi hyvät ratsastaa! vähän pitkät viel ehkä mutta kun laskeutuu pari senttii nilkast kuitenki niin sit ne on sopivat. Ne oli ihanan sirot ja sellaset ei mitkään möykyt, just kivat jalassa...

Tunnin jälkee mul tuli yhtäkkii ihan hirvee huono olo ja niin voimaton olo, mut menin heti jo harjailee ja laittaa Deviä kuntoon. Mentiin ulos kävelemään ja hevonen oli tosi ärsyttävä. Pelkäs mm. ihmistä joka tamppas jalkojaan puhistaakseen kengät, pyöräilijää, koiraa.. Devihän on niin maailmaanäkemätön hevonen että tietenkin kärpäsenki tulis oletettavasti aiheuttaa sydäninfrakti. Huoh. Eniten pelottaa et siis se et se teloo jalkansa, ei mua se pelota että ite tippuisin sieltä. No päästiin kuitenkin ehjänä takaisin tallille, jossa hoitelin ja puunasin viel Devin. Devin jälkeen oli hoitovuorossa Gringo, se oli hyvällä tuulella ja vähän piristi mieltä. Heppojen jälkeen puunasin viel kamat ja pääsin jopa yheksältä jo lähtee kotii, nytku viimisimpin torstain on menny ainaki kymmeneen :D Mut joo oon ajatellu jatkos et jos ainaki Devil kävis ennen tuntii aina kävelee kun täytyy, sil ei kerta kaikkiaa voi kävellä pimeel ulkon ku pelkää ihan kaikkea ! Kyl se valosalki joskus skitsoo mut pimeel/hämäräl se on ihan takuuvarmaa ja nyt on kuudelt ihan pimeet. Vois olla kesä niin ei olis ongelmaa... Ku ärsyttää sitte että pitää tunnin jälkeen hoitaa loppuun, tykkään hoitaa kaiken sillee putkee. Tottakai voisinhan tulla vielä aikasemmin tallille niin että tunnin jälkeen olis vaan Made enään.. no empä tiiä, kattoo sitä sitten.

Joo mut niin tulin siis tosiaan kipeeks, tunsin jo perjantaina heti ku heräsin et oon ihan salee kipee tän päivän loppuun mennes ja koko ajan tuli sellanen väsyneempi fiilis, tänään sitten ku heräsin niin nielu ihan turvonnu ja täyn limaa ja niin väsyny olo et oon vaan nukkunu koko päivän... :(

maanantai 8. lokakuuta 2012

moikka moi.. hippasen taukoa on ollut taas kirjotuksessa, mutta ei tässä mitään kamalan elämän mullistavaa ole tapahtunut..

Madella oon käyny ratsastelemassa. Lähinnä iltasin oon käyny tallilla, menny joko maneesissa tai kentällä koulua. Yks päivä hyppäsin kentällä pystyssä olleita kahta estettä muutaman kerran. Yhtenä päivänä oltiin myös joksu yhdeksän aikaa illalla maastossa kävelemässä ilman satulaa, oli ihan pimeetä ja sato ihan kaatamalla hyvä ku eteensä näki, niin IHAN yhtäkkiä pellolta juoksee musta keskikokonen koira siis luulin oikeesti eka et se oli joku susi tms. Made sai ihan hullun slaagin ja lähti niin kovaa ku kintuistaan pääsi eteenpäi :D puristin vaa harjast kii ja vähän pidättelin siinä. Oli koko loppumatkanki ihan paiseis ja steppaili ja ravaili va joten käveltii viel kentällä pieni hetki.

Menin yhen koulutunnin pari viikkoo sit Sisulla, pari kertaa oon sil tänä vuon hypänny, mut koulua en oo menny johki 3vuotee varmaan. Muistelin et se olis "ihan hirveen vaikee" ja et sil olis kauhee ravi. ja pöh. Sil oli ihan unelma ravi, sellanen iso ja joustava, ei nyt sellanen mankeli siis mut jos osaa mukautuu siihe rytmiin niin siin kyl pysyy helposti :) ja eihän se nyt helppo ollu mutta helpompi mitä muistin. Käynnissä oli kyllä aika vaikea, jäi siin ihan hirveesti pohkeentaakse vaik aika monta kertaa raipalla muistutti, sit kierroksen ylläpiti sitä käyntiä mut sit taas sama juttu. Ravis ja laukas liikkuu kyl tosi hyväl energial eteenpäin et toi käynti oli aika hassu. Mentiin tunneilla vaan jotain avoja yms, meil oli sijainen ja must tuntu et se ei tykänny must mut en sitte tiiä :D tein kyllä joka kerta sen mitä käskettiin. ja oli kiva mennä Sisulla, oli just sellanen fiilis ettei jaksais Pilvee.

Viime tunnil menin sit taas Pilvel, ei nytkää ollu fiilistä mut onneks tunti oli aika kiva. Meil oli taas sijainen mut eri ja tykkäsin tunnin tehtäväst kyl oikeesti aika paljon. Aluks mentiin käynnis pohkeenväistöjä, jotenki tuntu etten saanu sisäpohjet tarpeeks hyvin läpi ja heppa vähä heilu. Ravis meni jo paljon paremmin. Toka tehtävä mitä alkuverkas tehtiin oli et piti mennä ihan suorii linjoi uran sisäpuolel kootus ravissa. Onnistu ihan jees mut vähän pontevammaks olis pitäny sitä ravii varmaan saada, en oikeen tiiä miten se pitäis tehä et alkais polkee enemmän mut ei lähe lujaa eteenpäin.. Seuraava tehtävä oli sit jakautuu kahteen neliöön päätyihin ja jokaises kulmas piti väistää ulkoavuilla heppa niin et siitä tuli osittainen onkse nyt sit takaosakäännös jos takaosa pysyy paikallaan :D keskityin tähän oikeen kunnolla ja saatiin tosi hyvin melkein joka kerral tehtyy, yleensä Pilvi aina vähän ragee jos kauheesti kootaan. Nyt piti ylipäätään mennä koko ajan aika koottua käyntiä ja sit piti viel sivujen keskel joko pysähtyy tai kokoo entisestää. Tehtiin samaa tehtävää myös ravis ja laukas. Laukka oli ihan super! laukassa kulmissa Pilvi oikeesti pysähty ja käänty siitä, kokos ihan sairaasti ja ei edes rikkonu. Olin tosi ylpee. Lopuks mentiin viellä muutama kierros laukkaa ja annoin Pilvin laukata reippasti eteen ja pitensin ohjaa aika reippaasti, hyvä et pää ei ollu etujalkojen välissä. Tykkään tollasist kokoomisharjotuksista aika paljon, ja Pilviki on niissä tosi hyvä jos se ei oo sellases peeloilutuulel, mitä se onneks harvemmin enään nykyään on.




Myös Dödöö oon käyny muutamia kertoja hoitamassa ! Pari kertaa oon ollu maneesissa kävelemässä, muuten oikeestaan maastossa. Välillä heppa on ollu ihan kusipää ja yrittäny oikeesti viskaa mua alas sielt mut onneks ton temput tuntee aika hyvin et ei se ainakaan vielä oo onnistunu. Lauantaina oli kyl ihan sairaan mussu <3 Oli tosi hyvä sää, olin tullu jo aikasin aamulla tallille ja heppa oli toooosi kiltisti. Oli söpö myös hoitaessa ja ei yhtään äkänen mitä se on välillä ollu. Dödön karsinan julkisivu sai myös tehopuhdistuksen ku hinkutin seinät ja kalterit ja järjestelin pintelipussit. Laatikko sai myös siivouksen, vissii ei ihan vähän aikaa pohjast asti ollu tyhjennetty ku siellä oli ihan samas järjestykses jotai tavaroit jotka olin laittanu sinne pohjalle tyylii puoltoist vuotta sitte XD mut joo, oli tosi jees fiilis koko päivän kunnes lähdin kotiin ja pyörän kumi oliki puhjennu jee....


Ainiin tähän lopuksi ! Maailman upein kouluheppa Gringo the rinkeli teki aivan upean ensidebyyttinsä Sipen kanssa kansaivälisissä kisoissa Tallinna horseshowssa! Perjantaina PSG ratsukko sijottui hienosti viidennekssi ja kaiken kruunasi lauantai kun titititididititi tulivat Inter küris toisiksi !! Gringo oli kuulema aivan super ja kuvissa mitä olen nähnyt niin aivan mahtava. Gringo on kyllä aikamoinen <3
Gringo kotona hoitohoimenpiteiden lomassa

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

yleensä epäonnistumist ei palkita muuten ku oppimal jatkoo varten...

...mut näköjää on mahollist et viikonlopun aikana kahis kisoissa tekee kaks huonoa rataa ja sijottuu silti molemmissa kisoissa :D

lauantaina oltiin siis Maden kaa kisoissa kirkkonummella luokka oli 60 tai 70 en itseasias muista :D. Verkka oli aika kamalaa ku sato ja pohja oli siis ihan mutanen. Lisäks poni tuli joka hyppyyn ihan lähelle ja otti hiiltä pidätteist. Päätin sit siirtää olympiarenkais ylempään niin johan alko uskaltaa hyppää kauempaa.
Rata oli ahdettu tosi pieneen tilaan maneesiin. Tai maneesi ei ollut nyt niin pieni mutta rata oli rakennettu järjettömän leveesti et keskel oli ihan sikana tyhjää tilaa, ekallekki esteelle oli varmaa 4m suoristus lyhyelt sivult oikeesti. Eka ja toka este oli järkkyi hyppäs tyylii paikaltaa vaikka eteni :D kolmas ja neljäs oli radan parhaat, sarjalle ei osunu askel ja välii tuli kaks askelta vaik oli poni väli. Kutonen oli ihan ok, seiska tais tulla pohjaan vähän mut otin kyl itekki varman päälle ettei perusradan vikal kiellä. No sit lähti uusinta. Tilaa oli niin vähän etten oikeesti uskaltanu lähtee hanattaa mut lisäsin vauhtii hiukan ja tein aika lyhyet tiet. Oltais varmaan voitettu jos olisin menty normi uusinta vauhtii ku voittajaan ei jääny paljoakaan mutta oltiin sit 3/27 et ihan hyvin. En kyl ollu niin tyytyväinen rataan tuli niin vähän hyvii hyppyi mut no ehkä ite vähän liikaa otin stressii mahtuukse laukkaa tai lähinnä et saanko käännettyy niin menin aika hiljaa, Elina teki nimittäin ihan saman virheen joten varmaan oli sit siinä. Silläkin meni muuten hyvin, tuplanolla mut ei sijottunu.
Kun tultiin tallille menin viel hoitelemaan ja ridailemaan Devillä. Mul oli tosi huono olo joten menin ravii vaa ihan vähän ja lähin sit ulos pidemmälle kävelylle. Devi oli tosi laiska mut onneks oli kiltisti ku tosiaan pää oikeesti jyskytti ja en olis varmaan jaksanu pysyy siel seläs josse jottai olis tehny. Hoitelin viel pojan käytäväl ja sit kiisin kotiin nukkumaan !

sunnuntai koko yö satanu jee kenttä ihan pask*n jeeeeeeee! mahtava pohja koulukisojen kannalta, varsinki ku Pilvi on kotiulkokisois muutenki aina niin elastinen. Verkka oli ihan hirveetä. Olin jo aikasemmi menettäny hermoni typerään säähän ja huono laatusiin varusteisiin ettei ollu ehkä paras moodi tähän ratsastukseen.. no yritin sit kuitenki looppujen lopuks väistellä vesilammikoita ja tehä jotain mutta aika lyhyekshän se verkka jäi. Ohjelmana siis oli täl kertaa HeA FEIn se yhen tähen joku juttu en todellakaa muista koko nimee. No menin radalle ja se oli heti alus ravis tosi tahmee. Koko ajan jouduin patistaa eteen. Onneks raviohjelma oli lyhyt ja laukkaa oli paljon ja se oliki ppaaaaaaljon parempaa. Saatiinki laukasta vaan 6-7, raviohjelmas paras taas oli 6 melkee kaikki 5.5 :DD.... no saatiin 59,35... ihan tyhmii virheit tein ku olin aika huonol asenteel ja en ehkä ravissa varsinkaan tehny ihan parastani :( koko istunta ja kokonaisuus kärsi kans siit et jouduin koko ajan potkii sitä ponii eteenpäin.no olin silti johdos koko luokan kunnes kolme viimestä tuli ja meni mun ohi :D mutta ainaki voittaja ansaitsi voittaja nimittäin Dex voitti ja se oli niin upea, oon niin ylpee siitä kun kaikki aina morkkaa sitä mutta heti meni voittamaan ekan Aansa hieno heppa<3 mutta sijotuin silti neljänneksi ! en kyllä oo tyytyväinen ollenkaan rataan mut kyl se sijotus vähän nosti fiilist ja sai miettii parempiiki puolia. Nauratti kyl ku alakommentteis oli että "ihanan energisesti liikkuva hevonen" :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD joko oon vajaa tai sit tuomaril oli sateen takii huono näkyvyys. Laukassa liikku kyl mut siis se ravi... ei huoh. Se on aina ulkokisois koton ihan sairaan tahmee ja nyt viel sato niin voi vaa kuvitella. Olin oikeesti niin pettyny sen radan jälkee, vaik olin osannu odottaa mut harmittaa ku se on niin kauhee kisois ollu nyt ratsastaa paitsi ulkopuolisis se nyt on ihan perfect mut koton. Sit tunneil se on yleensä ihan loistava. Mut joo, tällasel surkeelki radalla ei jääny edes paljoo voittajast niin sitä päivää oottaen ku tai jos tulee menee hyvin niin mitäköhä ne prossat on, jotain 70 varmaa... :D

Kuvii ei oo täl hetkel molemmistkaa kisoist, kattoo jos tulee. No oli ihan kiva saada ruusukkeit, mul on ollu aika surkee tää vuos, viime vuon ku melkee joka kisois sai jotain tuomisiks.. nyt saanu vaan 5 ruusukket ku viime vuon sain 23, kaks mitallii ja yhen pokaalin.. heheh.

torstai 20. syyskuuta 2012

Iloinen heppis täällä hei,
Eilen eli keskiviikkona saavuin tallille aika myöhässä ja tulikin kiire ratsastaa Madella. Heitin vaan äkkii kamat niskaa ja juostiin ponin kanssa maneesille. Lyhyet arkuveryttely jonka jälkeen aloin jo työstämään. Tein volttei,avoi ja väistöjä aika reippaassa tahdissa, laukassa otin vain muutamat ympyrät. Kerkesin ratsastaa ainoastaan hippasen yli puoltuntia kävelyineen joten ei kyllä ehitty kauheesti tekemään. Loppukäyntien jälkeen juostiin takaisin talliin, pikainen harjasus kamat paikoilleen ja juoksin opistolle. Kerkesinkin minuutiks hengähtämään kunnes piti alkaa laittaa Dexii kuntoo estevalkkuu varten. Eli meen nyt siis ens kisoihin Grandin lisäks sillä, eli todennäköisesti alan hyppäämään sillä enemmän jos nyt sujuu hyvin ja jos onni käy heppa pääsee osaksi mun kultakolmikkoo vaikka siitä taitais sit tulla nelikko. Mutta kattoo nyt, tää tunti ei ehkä ihan hirveesti vakuuttanu :D Alkutunnista asti Dee tuntu olevan aika pohkeen takana, hiukan laiska ja tuntu jäykältä. Yritin taivutella paljon ja toiselle puolelle olikin ihan jees lopuks, mutta sokee puoli jäi vähän kesken. Alettii hyppää loival S kiemural kolmea estettä. Eka kerta oli ihan ok paitsi laukka ei vaihtunu tokalla kaartella. Tokalla kerralla laukat vaihtu mut vika este tuli hieman pohjaan mut oli kuitenki niin matala että ei olis ollu järkeäkään alkaa kauheen kaukaa tuuppimaan. Kolmannel kerral esteitä nostettiin ja tää kerta oli paras vaik vika este tippuikin, mutta paikat oli hyviä ja laukat vaihtu.
Seuraavaks tultiin lisää kääntämisharjotusta, jippijajee......... pysty, tiukka käännös vasemmalle, suoristus, yks askel, okseri ja sit suhteutetul pysty. Ekal kerral onnistu hyvin ja tuli helppo 6 askelt mut sitku esteet nous niin oli paljon vaikeempaa. Dee on niin vaikee kääntää ku se on sokee silt toiseelt puolelt, tai siis silmätön, ja vauhti hidastu niin paljon et pari kertaa tultiin se okseri tyyliin ravissa. Sit taas jos ei tultu ravissa tultii niin hitaas laukassa vaikka yritin potkia et ei tullu vaa hyvää askelta suhteutetun tokalle, sil on niin pitkä laukka et normaalisti se olis kyl sen viis, mutku en saanu lähtee kauempaa okserille niin tuli aina viis ja lyhyt kuudes. Tultiin myös tehtävää jos oli kaks okseria, toinen oli pitkän sivun alussa josta mentiin muutama metri suoraan, 90 asteen käännös ja toinen okseri joka oli keskellä keskihalkaisijaa. Onnistu hyppyjen suhteen molemmil kerroilla mut laukka ei taaskaan tahtonu vaihtuu sokeesee puolee.....  no kolmannel kerral sain vaihdettuu ku toin hepan ihan pohjaan sille tokalle ja johdin puol metriä. Oli vähä paska fiilis lopputunnist ku en saanu heppaa reagoimaa tarpeeks pohkeesee tunnin aikana ja kysyin saanks tulla sen suhteutetun viel kerran. No sain tulla ja nytku sain suoran lähestymisen ja piiskan käteen niin tuli kaks hienoa isoa hyppyä ja hieno ja tasanen viis. Loppujen lopuksi siis kaikki fine. Heppa oli ehkä vähän väsynyt ku on nyt joutunu tekemään enemmän tunteja ja on kuitenki nuori. On kyllä kivempi hypätä silloin kun joutuu vähän pidättelemään, pari kertaa on ollu tollanen et on joutunu tuuppimaan eteenpäin. Mut siitä se lähtee täytyy vaa harjotella enemmän :)

Torstaina eli tänään oli taas koulutunnin vuoro ja menin Pilvellä. Alkuverkassa mentiin keskiympyrällä käynnissä ja ravissa samaa harjotusta, eli sisäpohkeella piti "työntää" hevonen ulkoohjalle. Tehtii myös itsenäist tempon vaihteluu yms. Aluks en oikee ymmärätäny tehtävän ideaa ja menin jotain väistöö, mutta kunnes joku selitti asian mulle tolleen miten edellä kirjotin niin sit tajusin :D Pilvi oli aika rento ja jees, menny selvästi taas vähemmän alkeistunteja ku ei ollu yhtää kankea. Harjotusravis jatkettiin edelleen keskiympyrällä, mutta avoimil sivujen keskel piti ratsastaa voltti ulos ympyränkaarelta. Hevonen oli ihan jees, mulla oli vaan joku vamma ja ohjat meinas valuu käsist koko ajan. Jatkettiin tehtävää siten että vain voltit mentiin ravissa ja muuten laukassa. En päässy  tyylii ikinä voltille joten laukkailin siellä vaan :D lopputunnist oltiin vielä samalla uralla mutta täl kertaa mentiin keskiympyrää vastalaukkaa ja sit voltit myötälaukkaa, eli siis ihan samaa laukkaa koko ajan vaik suunta vaihtu. Pilvi oli tosi jees ja ei vaihtanu kertaakaan !!! Tein siellä kyl niin ihme teitä, muutenkin koko tunnin aikana vähän ketutti ku oli niin paljon ratsastajia ja kaikki vaa pysähteli ja ei kunnioittanu väistämissääntöjä, joten päätin vaa et mä en ainakaa jää kenenkää taakse odottelee niin tein siellä välil sellasii kuustoistkulmioist uraa :D mut ainakaan kukaa ei törmänny tai joutunu siirtyy mun takia käyntii ku otin silmän pois sielt kädest ja laitoin päähän. Tunti oli aika jees jumppaustunti, monet sano et sai tosi hyvin hepat vertymään tol harjottelul ja itekki olin samaa mieltä. Hevonen oli tosi hyvin läpi lopputunnist ja siit olis ollu kiva viel jatkaa toinen tunti perään kunnon koulutuuppausta :)
Samantien tunnin jälkeen lähdinki harjailemaan Deviä ja raapimaan mutaa pois sen vuohisista. Laitoin hepan kuntoon ja lähdettiin aka Sannan ja Kasperin kanssa kohti maastopolkuja. Käveltiin aluksi jonka jälkeen otettiin pieni ravipätkä. Devi oli niin ihana ! Siin vaihees olis niin halunnu et joku olis ikuistanu sen hetken, ravattii pellon viereisel polul, täydellinen syysaurinko, heppat menee reipas ilost ravii, Dödöl korvat ihan hörössä innokkaasti menee eteenpäin ei aikomustakaan riehua. Välissä käveltiin aina ja otettiin vielä pari  ravipätkää, Devil kun ei saa kauheesti ravailla vielä, ja lopuks käveltiin. Yhteensä oltiin aika lailla tasan tunti hippasen yli. Oli siis kyl niin mahtavaa, oli niin kivaa ku pysty vaa rennosti menee vierekkäin hepat oli niin kiltisti seura oli niin hyvää pysty vaa juttelee ravipätkienki aikana rennosti, sää oli hieno ja aa voisin hehkuttaa vaik kuinka kauan mut oli kyllä oikeesti niin kivaa ja mennään vielä viikonloppuna ehkä uudestaanki :) Tallissa hoitelin tyytyväisen oloisen Devin ja syötin vähän herkkuja. Heppa sai mössönsä ja siirryin vähän kamoja puhdistelemaan. Pilvikin oli saapunut tunnilta ja ratsastaja oli ystävällisesti laittanu hikiloimen jonka otin pois ja harjasin kuivuneet hiet pois, ja vetäsin muuten pikaisesti harjalla. Sit lähinki aika reippahasti Made tallia kohti sillä kello oli jo melkein yheksän ja poni piti viel ratsastaa. Vedin harjalla ja laitoin kamat päälle ja lähin maneesiin. Kävelin aika kauan ja lähinnä taivuttelin ja tein vähän avoa. Kevyes ravissa tein satakaarista ja yritin saada ponia taipumaan molemmille puolille kunnolla pohkeenläpi. Jatkoin samaa jonkun aikaa harjotusravissa, jonka jälkeen siirryin pääty-ympyräälle tekemään harjotusravissa temponvaihteluita. Muutaman kierroksen jälkeen annoin ponin hiukka hengähtää jonka jälkeen jatkoin avon ja väistön parissa. Havainnon helpottamiseks ratsastin siis puolikkaassa maneesissa. Pitkän sivun tein käynnissä avoa, "lyhyen sivun" keskellä käänsin keskihalkasijalla ja alotin väistön. Väistön keskel siirtyminen raviin ja väistö loppuun ravissa ja sit taas lyhyel sivulla käyntiin. Toistin saman molempiin suuntiin siten että tuli kolme onnistunutta suoritusta. Oikeeseen Made oli "suureksi yllätykseksi" paljon helpompi, vasemmalle yritti taas aina vähän purra sitä sisäkuolainta. Parani kyl huomattavasti loppuukohti. Lopuks tein viel muutaman kerran molempiin suuntiin saman tien mutta avon ravissa ja alotin väistön ravissa, käynti siirtymä,muutama askel ja takas raviin. Edellä mainittu kaikki siis väistön aikan. Poni oli selvästi jo hogannu ja työskenteliki tosi näpsäkästi koko ajan ja työskenteli suulla tosi hyvin, pysty pitää tosi rennon tuntuman. Laukassa en kauheesti tehny mtn sillä Made tuntu jo vähän väsyneeltä ja en halunnu pilaa hyvää fiilistä joten menin molempiin suuntiin vaa vähän normi laukkaa ja keskilaukka ja lopuks annoin laukata eteen-alas. Made sai taas kehuja että aika makee poni, no onhan se sillon ku se toimiin niin hienosti ku tänään ! Leuka kyl loksahti taas alas ku henkilö luuli et olis nuori poni ja kerroin et se on kyl 21 vuotias. Sano et ihan max olis luullu et 17v ja seki vasta sen jälkeen kun olin korjannu et ei oo kyllä nuori poni :D Made on vaa niin hyväs kunnos ja pirtee ja reipas että on kyllä montakin nuorempaa heppaa nuorekkaammaan oloinen. Oon muuten vihdoin oppinu ratsastamaan sillä estesatulalla ihan koulujalkkareilla ja ei oo edes hankalaa paitsi ehkä keventäminen mut ei sekään oo mahdotonta ! ja se on oikeestaan ihan jees ratsastaa :) Loppukäynnit annoin ponin kävellä vapaana mun perässä, oli kyl vähän lähös ovelle päin ja jouduin vähän koulimaan et ketä kuuluu seurata :D Tallissa isä odotteli mua ja se innokkaana sai harjata Maden samalla ku pyyhkäsin suitset, pakko ku oli niin likaiset.
Oon kyl nyt niin innoissani taas et voisin olla tallil 24/7. Viikonloppunki on tiedos kahet kisat ja useemman hepan liikutus mut oon ihan jee fiiliksel vaan ! Tän hetkist fiilist ei voi kyl pilata mikään, ei edes se että tulin tänään kotiin naama paskassa vasta yhentoista jälkeen, kuuden kilsan sateessa pyöräilyn jälkeen.

tiistai 18. syyskuuta 2012

haaste



1. Missä alotit ratsastuksen + Miksi ?

- Poni-haassa kävin tenavatunneil mut "varsinaisen ratsastuksen" opistolla. Oikeestaan se lähti siitä että sillonen paras kaverini ratsasti ja oli pollux kerhossa, ja innostuinki eka polluxista ja sen myötä hevosista :D ja Äiti oli ihan mukana hommas siitä lähtien sillä on ite ratsastanu koko ikänsä.

2. Lempiponi/hevonen ?

- Matilda :)

3. Hevonen/poni joka on opettanut eniten ?

- Made opetti pitkälti kaikki perusasiat kun sillä ensimmäiset 8vuotta lähinnä vaan ratsastin. Pilvi on kuitenki opettanu sit pidemmälle kun ponilta on loppunu kapasiteetti ja sit noil paremmil hyppääjillä kuten Grandilla on tullu hypättyä isompiakin. Mutta Made on kuitenki opettanu sen päättäväisyyden ja sinnikkyyden mitä mulla on :D myöskin ollu hyötyä että oppinu menee niin vaikealla niin lähes kaikki muut tuntuu niin helpoilta sen rinnalla ;D

4. Paras valmentaja ?

- Sipe on koulussa ihan paras, Taina esteil lemppari :)

5. Esteet vai koulu ?

- Tykkään molemmist tosi paljon. Täl hetkel haluisin kyl ehkä hypätä enemmän mut resursseja ei oo tarpeeks et pitää vaa panostaa molempiin :)

6. 2 lempiblogia ?

- Tykkään lukea Camillan blogia sillä postaukset on mielenkiintosia ja hänen heppansa asuu samalla tallilla Maden kanssa ja Elinan, eli Maden toisen vuokraajan blogii on kiva lueskella kunhan joskus päivittelisi :D!!

7. Kuuluiko kesääsi hevosia ?

-Kesäkuussa olin tallil töissä ja ridailin Madella ja loppukesästä olin kurssilla ja parissa kisoissa, että kuului kyllä hevosia mutta paljon vähemmän kun aikasempina kesinä kun oon suunnilleen asunu tallilla :D

8. Olitko leirillä kesällä ?

- Itseasiassa olin, pitkästä aikaa, koko pienen ikäni leireilin vain samassa paikassa joka nyt kesällä sitten lopetti, pari vuotta mulla oli välissä taukoa et leirillä kävin mutta halusin käydä nyt vielä viimisen kerran moikkaamassa kavereita ja ihania heppoja joita on kova kova ikävä <3

9. Kesä vai Talvi (hyvät ja huonot puolet ratsastaessa) ?

- Kesä nyt yleisesti, eniten tykkään kyl ehkä alkusyksystä. Kesällä saattaa olla liian kuuma hypätä ja koulutreenaus on inhottavaa jos on kauheen hiostava ilma ja hevonen on ihan laama. Talvel taas on aluks niin kylmä ja sormet jäätyy mutta lopputunnista on ihan jees. Talvella on kyllä tylsää kun ei oo oikee vaihtelu mahollisuuksia, maneesissa pitää lähinnä mennä sillä ainaki Dumissa kenttiä talvikunnossapidetään melko harvoin, maastopolkujakin lanataan vain yksi jos sitäkään.. tottakai maastoillaan jos lumi on sellasta hyvää hevosen jaloille mutta harmittavan usein se on sellasta kovaa joka "hajoaa" alta tai sitte se on niin korkeeta että ylettää Madea ryntäisiin..... nimim. jouduin kerran jumiin ku made väkisin alko puskemaan lumivallin läpi ja mun jalat polvesta alaspäin olin ihan lumessa et voi päätellä kui kiva siit oli sit päästä pois :D

10. Paras hevosmuisto?

-Ehottomasti se kun Made oli koko vikan opisto viikon ihan täydellinen - hypättii valmennukse 90 ratana, voitettiin tunticuppi ja tultiin opisto kisoissa kolmanneksi ja sit sain viel kuulla että Raisa osti Maden ja sain jatkaa sen hoitamista ja vielä kaiken lisäks vuokrata sitä :D

11. Paras hevoskuvasi ?
 
 En osaa sanoo _parasta_ mut tässä pari josta tykkään





 Vaikka oikeesti tää on kyl kaikista hienoin :D

 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

kisoja ja heppojen hoitelua


Viime sunnuntaina olin sitten itse kisaamassa Hewin järkkäämissä seurakisoissa. Madella menin 60-70cm ja Grandilla 90cm. Maden kanssa tuli hieman kiire sillä jotenkin pienissä aivoissani olin ajatellut että kisat alkavat kello 10 vaikka todellisuudessa ne alkoivatkin yhdeksältä.. en siis ehtiny kävelemään rataa, mutta onneksi juuri minä olin edellisenä iltana joutunu numeroimaan esteet joten osasin ainakin perusradan :D verkassa poni oli aika mahdoton ja jouduinki vaihtaa olympiat alempiin renkaisiin, sillä en todellakaan saanu mitään kontrollia laukkaan. En oo joutunu menee noin kovalla kuolaimella muutamaan vuoteen, mutta kevyemmät päivät varmaan vaikutti siihen että energiaa oli liikaa.. ja ihan hyvä että vaihdettiin sillä radalla poni kuskas ihan 6-0. Eka este meni ihan hyvin, tokalle kiels vaikka tulin jo varmistellen arvasin kyl, sillä oli okseri jossa oli puskaerikoisjuttu alla. Tokalla kerralla yli sitten. Sarjalle joka oli seuraavana meinas kieltää mutta ärähdin niin hyppäs sitte paikaltaa molemmat osat :D loppurata 4-8 meni sitten jo ihan hyvin vaikka pitkissä väleissä poni meinas lähtee vähän viemään. Ei tosiaan jääny harmittamaan kielto, oli niin odotettavissa ku niin moni sille kielsi ja Madekaa ei oo  mikää poni varmimmasta päästä. Kontrollii olis kyl saanu oikeesti olla enemmän, hävettää vähän :D
Grandilla ajattelin ottaa ihan uuden taktiikan vanhaan nähden ja verkata kaikes rauhas eteen-alas. Kävelinki aluks puolipitkillä ohjilla varmaan 15min ja taivuttelin vaan molempiin suuntiin ja kiitin heppaa paljon et rentoutuis.. kerkesin alottaa jo kevyes ravissa kunnes tuliki kuulutus et kisat on n. puol h myöhäs :D (vaik olin käyny puol tuntii aikasemmi kysymäs onks kisat ajallaa ja vastaus oli joo...) no ajattelin en mä nyt voi melkeen tuntia verkata joten päätin että meen sit kävelee nyt sen radan ku en aikasemmi ehtiny. Onneksi ihana ihminen suostu tulla auttamaan ja talutti Grandia sen ajan !:) radan kävelystä oli hyötyä kyllä, kerranki päätin laskee metrit tarkkaan ja vähä suunnittella askelia. Ilokseni kokeneempi kisaaja liittyi seuraani ja oma-aloitteisesti neuvoi vähän mitä kannattais tehä :) tosi ystävällistä kyl ja oli hyötyä!
Grandi oli talutuksen aikana ottanu vähän hiiltä jostain joten sain sitte taas aluks rauhotella siinä. Alotin ottaa pari hyppyy ihan pikkupystylle. Heppa oli sitä mieltä et nyt mennään ja nostikin pään taivaaseen ja paineli menemään.. jätte kiva. Otin viel yhen hypyn jollekki ysikymppiselle ja vaik hyppy oli sinänsä jees niin silti heitteli sitä päätä sen verran paljon et pyysin Saraa kipasee hakee martsarin. Seuraava hypyp onnistuki sit ilman mitään pään heittelyit ku yritin ite vaa rentoutuu, mut päätin silti ottaa sen martsarin. Loput verkkahypy suju tosi jees ja heppa oli melko hyväs vireessä :) Itekki olin aika rennoilla fiiliksillä ja yritinki keskittyy siihen että en ite ala jännittää, sekun on se suurin ongelma yleensä.
Eka este hyvä, tokalle ajattelin et kyttäis mut ei kyttänykkään kaukaa ja ajattelin et hyppää, mutta sitten täysin epäGrandimaisesti viime hetkel kielski :D oli kyl lähel etten tippunu ja nenäki sai vaihteeks kaulast osumaa. Tilanteen nollauksen jälkeen uusi yritys ja päästiin yli. Esteen jälkeen oli pienii hallintaongelmii, ristilaukkaa, mut sain korjattua ennen sarjaa. Sarjalle tuli tosi hyvä askel ja sarja, sekä seuraava neljä askelta, pysty onnistu täysin suunnitelmien mukaan vaikka Grandi vähän jännitti pystyn alla olevaa tukkia. Vitonen ja kutonen kans jees, onnistu väli suunnitelmien mukaan. Seiskalle otin tarkotuksella kii, ajattelin et hyppää läheltä parempaa koska arvasin et vähän kyttää sitä, no tuliki tosi lähelle mut pääs puhtaasti yli kyllä. Väli seuraavalle onneks onnistu kans ja päästiin vikanki yli puhtaasti. Kokonaisuudes olin kyllä oikeesti tyytyväinen rataan. Jos olisin valmistautunu kakkosella olis varmaan hypänny ekalla mut olin päättäny etten ala turhaan rähjää ja varmistelee joka ikisellä esteellä. Mutta tuli monta hyvää hyppyä ja hevonen tuntu olevan aika hyvin avuilla. Oli kyl hyvä petraus tuntsareihi nähden :) pitää tällasel fiiliksel kisailla jatkoski, ite ottaa ihan rennosti ja verkata ajan kans rauhas.

Grandi on niin cute :)
 


Pidin pari päivää tallivapaata mutta keskiviikkona kävin Maden kanssa kävelyllä iltasella ft. Jessica ja joku sen hoitohevosista (niit on niin monta etten mä muista kuka se täl kertaa oli :D) ja hoitelin viel Tiituskan. Torstaina mulla oli taas tunti ja hypättiin ja menin Fanfaril jee... mikäköhän tää Fanfar juttu on :D no en kyllä kamalasti tykänny, sinänsä tunti meni ihan jees mut sen hypyt ei oo niin miellyttävii että kokisin ratsastuksen miellyttäväksi :D ja pari kertaa sai kyl ihan kunnol potkasta ku tuntu ettei reagoi mitenkään, mutta asiaan vaikuttaa varmaan se että oon aika lyhyt sille ja yleensä sil menee aika paljon isommat ihmiset että ehkä se ei oo tottunut saamaan pohkeita satulahuopaan :DD no ei. Ihan kiva se oli kyl alkuveryttelys ja loppuveryttelys, sileel se vois olla tosi kivaki mut hypätes not :D vaikka suloinen ja kiltti onkin. Meil oli Taina sijaisen ja mentiin neljän esteen rataa johon kuului kaksi okseria ja kaksi pystyä, ei mitään erikoista ja mentiin ihan pieniiki, ei kyl haittaa :D Tunnin jälkeen kävin Maden kaa maastossa, mentiin käyntiä ja ravia vaan.

Taas parin päivän vapaan jälkeen tänään olin tallilla, tällä kertaa Deviä hoitelemas, jee :) Tallissa mua odotti mutanen possu joten alkuharjauksiin kului hieman aikaa. Päästin loppujenlopulta kyllä tallista pihalle. Olin ajattellu kävellä aluks maastossa ja mennä sitte maneesiin, mutta heppa oli kyllä sen verran virkeellä tuulel ja otti pomppui jo ihan tallin pihassa että kiersin vaan tallit ja menin siitä jo maneesiin. Käynnis menin aika pitkällä ohjalla vähän tein jtn avoi mut suurimmaks osaks kävelin vaan jotain kolmikaarist tms. Ravis heppa oli tosi virkeenä :D joutu oikeesit pidättelee tosi paljon olis ollu laukkaan lähössä koko ajan. No hyvä et välil näinki päin.. ravailin vähän molempiin suuntiin tein jotain isoja ympyröitä. Sit käynnis vähän samaa kuin aikasemmi ja sit taas ravissa sama jonka jälkeen kävelin aika pitkään. Devi on edelleen siis vammainen jonka takii ei voi rankasti liikuttaa. Kävin vielä ulkona kävelemässä jonkun aikaa jonka jälkeen hoidin hepsun ja kamat. Tuli ihan kauhee kiire ja vihdoin kun yheksältä olin valmis lähin juoksee Heljälle päin ja niinki hyvä munkki kävi et ehin ovelle just ku sitä oltiin sulkemassa. Sain vielä luvan käydä ridailemassa kunhan suljen ovet sitte perässäni. Jos olisin ollu kakski minuuttii myöhemmi siellä olis poni jääny vailla liikutusta.. No ilman satulaa kuitenkin menin kentällä koulua ja pari koulurataa kävin siinä läpi. Made oli vähän ärsyttävä, oli tosi jees edest mut oli taas niin virrakkas et meinas hermol välil mennä, varsinki ku mentiin tallii päin niin välil tuntu et yritti lähtee juoksee kotia kohtia. Poni sai viel pikaset iltahoidot, talli kii ja kävin viel opistolla heittämäs pojille omenat ku siel oli joku yökukkuja ja talli oli vielä auki, jonka jälkeen suuntasin kotiooo. Huomenna olis tarkotus mennä taas tallille, mut viimistää sit keskiviikkona kun on estevalmennus =)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Viime viikon lauantaina oltiin siis Maden kanssa Jokeran kisoissa, menin 70cm ja uusinassa tuli yksi pudotus. Ilman pudotusta oltaisiin vissiin voitettu, mutta olin kuitenkin poniin tosi tyytyväinen, toin ite aika huonoon paikkaan ja askel ei löytyny niin puomi lens aika vauhdissa mukana. Hoitelin myös Devin pitkästä aikaa ja kävin kävelemässä 45min, sekä hoitelin D+G kamoja.

Olin alkuviikosta kipeenä mutta torstaina olin taas tallilla. Meil oli tunti ja menin Pilvellä koulua. Alku tunnista tehtiin kahdeksikko uraa koko maneesin pituudelta käynnissä ja ravissa. Pilvi tuntu melko rennolta tässä ja oli hyvin työstettävissä, vasempaan oli ehkä vähän vahva sisäkädelle mutta parani omasta mielestäni aika hyvin. Mul on joku muistikatkos ku en muista mitä siinä välissä tehtiin, mut jossain vaiheessa mentiin avoja pitkääsivua pitkin eka käynnissä ja sitten ravissa. Ravissa onnistu paljon paremmin, käynnissä alan ite niin helposti säätää jotain ku ravissa keskityn esim istuntaan paljon enemmän ja en ala mitään ylimäärästä siin hommailemaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen meni aika jees. Laukassa mentiin vastalaukkaa toinen pitkäsivu ja toisella puolella laukkaympyrä. Vastalaukka nous joka kerta ja kerranki sain laukan pyörimään molempiin suuntiin alusta asti. Siirtymätki onnistui aika pienillä avuilla, Pilvi oli melko nöyrällä tuulella :)

Tänään olin koko päivän kisoissa toimihenkilönä "haravavastaavana" heh.. no oli ihan mukavaa, kentän keskeltä näkee radat paremmin ja tykkään muutenki kattoo kisoi, näkee muiden ratsastuksia ja ratkasuja saa ite tosi paljon varteenotettavii vinkkejä. Oli myös kiva kattoo kun vanha tallikaveriki voitti luokan hevosella, josta ei kaverilleni tullessa olisi ehkä uskonut kuinka hyvä siitä voi tulla ja kaveriki oli kehittyny niin paljon, pakko sanoo et oon vähän kateellinen. Tiedän kyllä että töitä on tehty mitä sivusta oon hieman seuraillu :)

Yksi asia kyllä alkoi harmittamaan tänään, kun kuulin tai itseasiassa luin että olen haukkunut erään henkilön ponia hirveäksi ratsastaa koska hän olisi tätä huonosti ratsastanut. En nyt tiedä onko fiksuu asiaa tälleen julkisesti puida mutta lyhyesti haluisin kyllä tähän kirjoittaa. Aikaisemminki oon blogiin kyseisestä ponista kirjottanu että en osannut ponilla ITSE ratsastaa, ja se ei ole niin helppo kun miltä ehkä näyttää. Kenenkään ei luulisi olevan niin tyhmä että ei osaisi lukea tosta rivien välistä että selvästi sen omistaja menee sillä hyvin. Ja jos hevonen kulkee oikein niin todennäköisesti sitä ei ole huonosti ratsastettu, vaikka olisikin ratsastatettavuudeltaan eri luokkaa kun ne mihin olen tottunut. En siis kyseenalaista tässä kenenkään muun ratsastusta, vaan korostan sitä että en oo niin tyhmä että alkaisin aina ettimään vikoja hevosesta tai jostain muusta ihmisestä, myönnän että tottakai helposti joskus alkaa syyttämään vaikka hevosta varsinkin jos sillä hetkellä v*tuttaa se asia kaikista eniten, mutta kyllä mä aina pohjimmiltani tiedän et se vika on sielä peilissä, ja jotta ei taas tulis väärinymmärryksii en nyt tarkota että teidän peilissäni vaan minun peilissäni, eli siis vika on mussa. Tiedän että joitakin hevosia saan kulkemaan ihan mukiinmenevästi, mutta tätä kyseistä otusta en vaan osaa, omat taidot ja kokemus ei riitä sillä se on niin erilainen kun muut joilla olen mennyt. Ja vaikka oon nähny "oikeiden" ihmisten menevän sillä hyvin ja tiedän että se osaa mennä hyvin en siltikään osaa, vaikka joskus tällä tavalla voi oppia. Kiva ja hieno poni kuitenkin kyseessä, ja mielestäni viimeisellä kerralla kun menin sillä tajusin jo pienissä pätkissä miten pitäisi tehdä- tietenkään se ei mennyt silloinkaan hyvin mutta sentään paremmin.

torstai 30. elokuuta 2012

Maanantaina tulin iltasella tallille ja Samu olikin jo maneesissa ratsastamas ponilla. Menin sitte sinne ja kattelin vähän aikaa kun se meni ja otin sitte ponin itelleni kun hän oli valmis. Made oli aluks ihan hirvee :D huomas et ei olla kyl läpiratsastettu kunnola muutamaan päivään.. tein sit käynnis jotain 8 kaarista eli pienii kaarii koko maneesin pituudelta ja jokaisen kaarelle voltti ja yritin taivutella oikee kunnol läpi. Poni parani tätä myötä ja kun toistin vielä saman ravissa niin oli jo paljon parempi. Made tuntu hieman laiskalta joten päätin et otan pitkäst aikaa kouluraipan käteen. En oo oikeesti varmaan yli vuoteen menny raipan kaa :P heti ku otin jo sen kätee tapahtu muutos ja poni alko liikkuu ja loppuu kohti oli jo aika hyvä ! En tehny mtn ihmeempii jotain ympyröitä ja vähän vastalaukkaa.
Olin valmis joskus puol ysin aikoihin jonka jälkee ajattelin viel käydä opistolla kattomassa onko Pilvii hoidettu, no ei oltu joten hoidin vielä senkin sit samalla.

Tiistaina mul tuli yhes vaihees hirvee hinku lähtee tallille. Joskus 19.40 soittelin Elinalle et mennääks tallille vois hyppää Madella :D Niin sit mentiin. Kentällä oli sopivasti esteitä. Tulin aluks ravissa muutaman kerran ravipuomit, poni veny jokasel kerral tosi hyvin niihin ! Laukassa otin pari "hyppyy" kavaletille ja sit sen jälkee ristikolle. Elina nosti sen vielä n.60cm pystyks jonka tulin 2krt. Kävelin välissä ja vaihoin sit toiselle esteelle jonka tulin n.70cm pari kertaa. Pyysin Elinaa lisäämään taakse portin ja nostamaan esteen johonki kasikymppii. Tultiin se kans pari kertaa, toinen hyppy oli vähän kummallinen vaikka poni ei epäröinnykkää lähti vaa vähän hassusta paikasta ku jäin ite vähä passiiviseks. Toka kerta kummiski hyvin. Tulin viel kerran sen ysikymppisen ja poni hyppäs hyvin. Vaihoin taas estettä tän jälkeen :D (kuulostaa tyhmält mut hyppäsin vaa yksittäisii täl kertaa ku esteet oli nii kaukan toisistaa nii ei ollu mtn hyvää rataa ja kentäl oli toinenki ratsukko joka hyppäs samaa aikaa). Tulin pystyn eka 80cm, sit kerran 90cm ja lopuks viel metrinä. Poni kiels metrille ekaks, yritin lähettää vähä kaukaa ja eka meinaski lähtee hyppää mut sit vetiki ihan esteesee kii liinat. Oli melko lähellä etten lentäny nätisti menin kaulalle :D Sitte poni kyl hyppäs hyvin, ekal kerral lähti ihan pohjasta joten tulin vielä uudestaan ja sit hyppäs hyvin. Ei olla hypätty noin isoa estettä varmaan vuotee et ihan hienosti suoriutu :P harvoin tosin hypätään korkeutta mut nyt hypättii aika vähän ja ponis oli puhtii joten ajateltii huviks pitkäst aikaa vähän Madelle korkeempaa :) Elina loppuravas ponin ku keräsin paskoja ja hoidettii poni pois ja himaa. Mulla on videoita jotka nyt latautuu mun en jaksa oottaa et ehin laittaa ne tähän niin laitan vaik huomenna sit eriksee tms.

Tnä mulla oli tunti ja menin pitkästä aikaa "rakkaalla" Saara ponilla. Saaralla siis menin joskus ennen tosiii paljon 2007-2009 kisasin sillä seurakisois 60-80 luokkkii erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Meijän piti lähtee tuntsareihinki mut sit ite sain niin ison uskonpuutteen et en menny ja sit se kisaaminen ponil jäi, jälkeenpäin hieman harmittaa et luovutin tollases tilantees mut asialle ei nyt oikein voi enää mitään..
En aluks osannu yhtää mtn. Vaik Saara on melkee 10cm isompi ku Made se on paljon ponimaisempi ratsastaa , sen kaula on jotenki lyhyt ja askeleet tosi pienet.. en tuntenu yhtää oliks se pyöreenä vai ei:D alkuverkan jälkee aloin vähän tajuamaan ja harjotusravis poni oli tosi kiva, piti vaa tasasen ulko-ohjan niin sipsutteli nätisti ilman et täyty tehä mtn. Mentiin neliöural pysähdyksiä. Saara oli vähän ärsyttävä ku yritti peruutella aina mut osas kyl seisookki ihan nätisti. Laukka oli sit vähän vaikeempi.. mentiin keskilaukka-koottulaukka harjotust, keskilaukkaa silt makkaralt ei kyl löydy joten tyydyin vaa menee sen osan täysii. Kootuslaukas tappeli niin paljon yritti vaa viedä ja mun ulkokäsi meinas irtoo ku jouduin pitää nii paljo vastaa. En luovuttanu ja se palkittiin sillä lopuks poni oli aika muikee :D Sipeki sano parii otteeseen et tosi jees. Pöyni oli ihan dead tunnin jälkee valu vaan hikeä, onnekaana makkarana sil oli kuitenki hoitaja jo odottamassa ja reippaasti kipitti sen kaa vesariin :D Saara oli siis ihan hauska vaikka en yleensä sil tykkää ratsastaa, oon muuten huomannu että aina ku en mee Pilvellä niin meen jollain ponilla ! En nimeis itteeni enää poniratsastajaks koska meen aina melkene Pilvel, mut en kyl mee millään muillakaan hevosilla ikinä koulua.. aloin just miettii millon menin jollain muulla ku Pilvellä koulua. Tais olla Saba joskus tammikuussa :D Devilkää en oo pitkiin aikoihi menny.
Hoitelin Pilven kun se tuli tunnilta ja sit menin viel Madelle. Otin ponin taas Samulta suoraan ja tuuppailin maneesis. Menin taas aluks kiemuroit, sit vähän avoo ja pohkeenväistöi. Made oli tosi kiva ! Laukassa oli superhyvä, aika korrekti muotoki löyty ja jakso kantaa itteensä tosi hyvin. Kesän tavote lyhyt kaula takas on saavutettu !! jee:)
Laittelen nyt loppuun Saarasta kuvia, kuvat on vuosilt 2008-2009 niin näätte vähän millasta meijän meno oli:D

2009 80cm

2008

2008??

2009, 80 kisois hahah tää on paras kuva. Mööpelil on vähä hassu toi tyyli joskus :D

oon niin junnun näköne :D ei uskois et oon 15vuotias täski

tää oli se kriisinaihe aikoinaan..





2008

En oo varma oisko tää jopa 2007.. oon ihan super idiootin näköne :D
Nauran noille kuville, lähinnä itelleni ja Saaran tyylille :D .Tajusin muuten  just et en oo menny Grandilla tuntsareiden jälkee ja en ehikkää mennä ennen ens estekisoja :D saa vähän kattoo mitä siit sit tulee. No lahjattomat harjottelee... tnä tapahtu yks aika yber kiva juttu mut siit sit myöhemmi lisää! tsau

maanantai 27. elokuuta 2012

musta aina tuntuu että en edes päivittele niin harvoin, mutta aina jää väliä yli viikko ja kun taas ite luen muiden blogeja mua ärsyttää jos välissä on kolmekin päivää :D pahoittelen.

Viime keskiviikkona oli syksyn eka estevalmennus jonka menin Dexillä. Alunperin mun ei pitäny jatkaa esteryhmässä mutta otettiinki Lauran kaa puoliks nää tunnit eli käydään vuorotellen. Dex oli tosi kiva ! Mentiin sellasii kääntelytehtävii joissa sai tosiaan miettii ja kattoo minne mennään, ja vaikka Dex on välillä hankala tällasissa puuttuvan silmänsä takia niin nyt käänty aika hyvin. Mentiin melkein koko tunti jtn 70-80, lopuks 90 et aika pieniä mutta tehtävät oli enemmänki teknisii ja hyvä niinki välillä.Tykkäsin tosiaan kovasti mennä hepalla, Dexistä muutenkin tykkään ja nyt se oli tosi kiva ku on joutunu hyppää vähän tyhmillä- vaikka Dex on vasta 6v ja suht kokematon se on niin rehellinen ja kuuntelee apuja, hyppää just siitä mistä pyydetään on hyvä edestä ja kuuntelee apuja muutenki tosi tarkasti. Taina sano et voisin alkaa vähän enemmänki nyt hyppäämään sillä katotaan nyt, kyl mä sillä Grandillaki haluan mennä jos saadaan asiat kuntoon:) Ens kisoihin joka tapauksessa meen vaan Grandilla.

Torstaina oli koulutunnin vuoro ja ratsuna ylläripylläri Pilvi :) Meillä oli Taina sijaisena ja oli aika kivaa koska musta Taina ja Sipe painottaa vähän ehkä erilaisia asioita vaikka molemmat on tosi hyviä ! Tunnin tehtävänä oli saada takaosa aktiiviseks ja hevonen vastaamaan apuihin. Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ravissa tehtävää kolmikaarisella, eka ja vika kaari normiravia ja keskimmäinen keskiravia. Tää onnistu melkein joka kerta lähes perfect vaikka itsekkin sanon, hevonen lähti eteen aina kun pyysin ja tuli nopeasti takaisin, pysy koko ajan samassa muodossa, oli aktiivinen ja suoristukset ja asetuksenvaihdotkin onnistu aika moitteetta. Seuravaa tehtävä tais olla eka kaari harjotusravia, toka kaari keskiravia,suoristus ja laukka ja vika kaarre laukassa jonka jälkeen pitkä sivu keskilaukkaa ja sit taas raviin. Tääki onnistu melko hyvin, aluks keskiravi kaarteessa en saanu ihan asetusta läpi sillä oli vaikeempi suunta ja oman kehon hallinta ei oo ikinä keskiravissa täydellinen. Keskityin kuitenkin asiaan ja sain sen korjattua. Toinen ongelma oli kun laukannostossa ulkolapa välillä meinas karata mutta senki sain lopuks korjattua, laukkakaarre itsessään ja keskilaukat suju hyvin ja heppa oli kivan reippaal ja aktiivisella tuulella, välillä se on niin ameeba onneks kyllä vaa harvoin. Lopputunnist mentiin viel muutaman kerran kolmikaarinen laukassa harjotuslaukka-vastalaukka-keskilaukka. Siinä ei tainnu olla mitään ongelmia ja suju ihan hyvin. Loppuraveissa Pilvi ravas tosi hyvin ja jakso siinäkin työskennellä takajaloilla kunnolla että oli ihan hyviä tehtävii tälle hepalle ! Tunnin jälkeen heppa oli IHAN hikinen ja näytti lähes rääkätyltä joten pääs koko vartalosuihkuun :D Pilvi on kyl niin mun lempihevonen ratsastaa, jos vaan ikinä saisin niin paljon rahaa et voisin sen ostaa niin tekisin sen heti.

Madellekki kuuluu hyvää ja patit on tiessään. Alkuviikosta olin kipeenä ja Elina ratsasti mut keskiviikkona lähettiin Laaksolle kisoihin. Mentiin Elinan kaa molemmat ja mentiin sama luokka 70cm. Elina meni ponilla eka, verkassa oli vähän hidas mut hyppäs hyvin kuitenki. Rata alko Eltsul hyvin eka,toka,kolmas puhtaasti, neljännellä poni yhtäkkii pysähty ja tais tulla Elinalleki vähän yllätyksenä, ei kuitenkaan ollu mitenkään ihmeellinen este, eikä ehtiny reagoida ajoissa. Vitonen hyvä, mut sit kutoselle sarjalle kiels taas ja tuli vihellys, eka kuulutettii et Elina sais jatkaa radan loppuun mut Made kielski samalle esteelle uudestaan niin se ei sitte saanukkaa just joo.. No ite menin heti verkkaa ku välis oli vaan 5 ratsukkoo ku poneja ei ollu paljoa. Verkkakentän pohja ei ollu Madelle yhtään soveltuva, melko kova, Made toimii pehmeellä pohjalla aina paremmin varsinki hypätes. Hyppäsin siin pari kertaa vaan pystyn ja se sai riittää. Eka,toka,kolmas,neljäs,viides este ok. Kutosella sarjalle yllättäen kielto mut tokal kerral irrotin ohjan ja poni sai pyllylle piiskaa ja sarja ylitettii yhellä kädellä. Varmaan vaikutti siten että ajatus katkes ja viilletin sit suoraan seiskan ohi kasilla vaikka seiska oli sarjaan nähden suorassa linjassa :D eli hylky siis. Päästiin kuitenkin kasin ja ysin yli eli perusradan kaikki esteet paitsi seiska ylitettiin XD idiootti minä ! Olin kuitenkin ihan tyytyväinen poniin, meil on ollu hyppytaukoo ja hyppäs jokasen esteen hyvin ei tullu yhellekkään pohjaan paitsi no sille sarjalle :D ja hyppäs aika ilmavaralla, ja osa esteistä oli varmaan oikeesti sen 80cm että oli kyl ylikorkeudes ainaki pari. Lisäks se jakso hyvin, rata oli tosi isolle tilalle tehty ja esteiden välit pitkiä, ei olla ikinä varmaan oltu kisoissa missä täytyis hyppyjen lisäks laukata noin paljoa.
Torstaina menin ponilla hetken maneesissa ja sit lähettiin maastoon laukkailee. Poni oli suloinen ja innoissan ! Sunnuntaina kävin lyhyellä ratsastuksella ilman satulaa, köpöteltiin ja otin askellajit läpi. AINIIN 24.8 tuli Maden kanssa 8vuotta täyteen! Eli mähän alotin Maden hoitamisen 24.8.2004 :) eka hoitoheppani ja edelleen lemppari <3

Satuin tässä selailemaan kuvakansioita ja huomasin että jonku verran on kuvii joita en oo täällä julkaissu vähän vanhempii ja uudempia :) voisin laittaa muutaman ja lisäksi pari kuvaa Laaksolta viime keskiviikolta :


Pilvi 2011 kesälle. Kauniit noi mun kädet, onneks hevonen on söpö

lempikuva ikuisesti :D keväält 2010, tais olla vähän erimielisyyksii, onneks nää kohtaukset on harventunu huomattavasti..

Made kesäl 2010 söpö <3

Esra 2012


Made viime keväänä

Grandi 2011

2011 Alue 90 2.sija :)

jokainen voi päätellä mitä tän jälkee tapahtu ps. mä laskeuduin ;D

Esra 2012

Esra 2012

Esra 2012

Tää ja loput Laaksolta