torstai 30. toukokuuta 2013

heissulivei ! Ajattelin nyt päivitellä blogia, vaikka mitään sen ihmeempää ei ole tapahtunut.

Dödö on tällä hetkellä lomailemassa, joten minulla on ollut oikeastaan vain Gringo huollettavana, tietysti Made myös. Maanantaina käytiin Gringon kanssa melko pitkällä kävelylenkillä, Noora ja Narkoos seurana. Oli tosi kiva ja ihana sää, sekä hepat oli tosi kiltisti koko ajan. Ainoa kohta jossa Gringo sai sydärin, oli kun käveltiin ison kentän läpi ja kentän reunalla oli liila tuoli.. siis voi hirveetä :D Heppa oli tosi söpöstely tuulella ja rapsuttelinkin sitä pitkään ja hartaasti. Kävin myös Maden kanssa käpsimässä, mutta ihan maasta vain.



Tiistaina käväisin vain nopeasti tallilla, en oikeen mitään tehnyt ja keskiviikkona olinkin kotona, mutta torstaina olin taas tallilla. Meillä oli tunti ja vielä maastotunti, jee... no "innostusta" paransi ainakin se, että sain Sisun :) Olen melkein aina näissä ryhmä maastoissa mennyt jollain ponilla tai jollain ns.tylsällä ja halusin vaihtelun vuoksi mennä jollain vähän villimillä, sekä reippaammalla tapauksella. Joten, suoraan siis toiseen ääripäähän eli Sisuun :D Sisuli oli tosi kiva ! Saatiin olla heti johtohepan takana, joten pääsin menemään laukassa aika reippaasti. Pari kertaa katsoin taakse, niin seuraava heppa oli varmaan 15m päässä.. hups. No eipä se mitään. Käytiin myös jonkin verran kiipeilemässä metikössä, Sisu ei olis oikeen ötöiks välittäny ja siellä jtn pukitteli niitten takia, mutta muuten oli tosi nätisti. Aina liikkeelle lähdössä veti kyllä pienet spurtit, mutta mukavaa että hepalla on kivaa :) Henk.kohtasesti en noista maastotunneista kauheesti pidä, kun saan niin paljon muutenkin maastoilla itekseni, mutta nyt oli ihan kivaa kun sai just tollasella vähän eksoottisemmalla mennä. Tunnin jälkeen syöttelin Gringoa ja harjailin sitä myös pihamaalla, Gringo olis mieluusti mennyt takasin ruohotupoille, ei olis ihan malttanu seistä :D mutta loppujen lopuksi oli ihan kiltisti. Yhdeksän aikoihin illalla tajusin, että kukaan ei ole varmaan käynyt Matildalla tänään, joten päätin mennä vielä pienelle maastolenkille sen kanssa. Heitin vain suitset päähän ja lähdettiin. Oltiin n.45min, otin muutaman ravipätkän, sekä pari melko reipasta laukkapätkää, muuten käveltiin vain. Poni oli oikein söpö ja innoissaan :)



Äsh, kun olin alunperin ajatellut etten maksa aluelupaa tälle vuodelle, mutta nyt haluisinkin mennä estejusseihin, varmaankin Grandilla. No maksoin sen nytten, joten toivoa sopii että ehtii päivittyä Kipaan tarpeeksi ajoissa. Joskus siihen on mennyt viikko, joskus enemmän :P saas nähdä.

Tuomarinkylän maisemia... ei välttämättä uskois että ollaan Helsingissä :P :D

tiistai 28. toukokuuta 2013

ESRAn koulumestikset

Alunperin olin ajatellut, että kirjoitan vasta kun saan kaikki kuvat, mutta en malttanut olla kirjoittamatta ja jotta yksityiskohdat eivät unohtuisi niin kirjotellaan sitten nytten, lisään loput kuvat vaikka myöhemmin tai jotain :)

Päivä siis alkoi kun herätyskello soi 3.30 ja aamutoimien jälkeen lähdin pyöräilemään tallille. Pieni paniikki ehti jo syntyä, kun Jessica oli myöhässä eikä vastannut puhelimeen, mutta onneksi siitäkin selvittiin. Hepoille kuljetussuojat ja autoon, joka lähti mäeltä 5.40. Jouduttiin Jessican kanssa hetki odottamaan, että oma kyytimme saapuu mutta päästiin jo vähän ennen kuutta liikkeelle. Hyvinkäällä oltiin puoli seiskan aikoihin, missä otettiin Pilvi vastaan "varapitäjältä". Harjailtiin heppaa vähän ja todettiin että voisi jo letittää, ei tuu sitten myöhemmin kiire. Jessica siis letitteli siinä Pilveä ja hengailtiin vaan muiden hevosten ja hoitajien kanssa siinä.

päästiin salakuvaajan kohteeksi
Aamupäivä kului siis lähinnä hengaillessa heppa-alueella, välillä kävin pari rataa katsomassa, mutta muuten pitelin lähinnä Pilveä ja kävelin sen kanssa ajankuluksi ympyrää.. Pilven ensimmäinen startti Minnan kanssa oli kello 13 ja n. tuntia ennen laiteltiin Jessican kanssa hevonen Minnalle valmiiksi. Minnan verkka oli ihan jees ja rata kokonaisuutena ihan jees, tasainen suoritus, välillä hevonen ei ollut ihan rento mutta kaikenkaikkiaan rikkeetön. Prosentteja saivat 60, jtn. Tässä välissä odoteltiin taas että pääsisin ite verkkaamaan, kävin tona aikana läpi varmaan kaikki tunteet, kauhun, innon, odotuksen, "en tahdo" yms ja jännitin ihan hirveesti. En tykkää myöhäsistä starteista yhtään just sen takia, että mulla kertyy aina ihan sairaasti painetta. No onneksi Sipe ehti paikalle ennen mun verkkaa ja huokaisin helpotuksesta, sillä tiesin etten joudu pärjäämään ihan yksinäni. Aluksi verkkailin itsenäisesti melko pitkällä ohjalla ja yritin saada Pilveä eteen-alas, että selkä nousisi kunnolla. No aika rennoksi se tuli, mutta oli hieman tahmea. Kun päästiin Sipen rääkkiin meinasi epätoivo iskeä kun hevonen oli niin pumpattava. No vaihdoin aavistuksen pidemmät kannukset ja terävöitin raipalla, johan hevonen heräsi. Käytiin rata läpi ja se sujui kaiken kaikkiaan ihan mukavasti.




Karsintaohjelmana oli siis A-merkin kouluohjelma Rata ei nyt ihan alkanut ihan kuin strömsöössä - pysähdys oli hieman hätäinen ja Pilvi tuntui hieman malttamattomalta.  Heti ensimmäisistä volteista saatiin seiskat, toisen voltin lopussa tuntui että tahti hieman hidastui, mutta sain korjattua eteenpäin. Ensimmäinen väistö ei ollut hyvä, takaosa oli edellä, unohdin itse aloittaa väistön liian aikaisin ja tuli hieman kiire. Keskiravi oli ok, toinen tuomareista oli laittanut että hieman vaatimaton, mutta silti 6. Seuraava pohkeenväistö onnistui paljon paremmin, molemmat tuomarit oli antanut 7 ja kommentoinut tahdikas, hyvä muoto.



Seuraava kohta oli pys. peruutus mikä on meille vaikea, mutta tällä kertaa Pilvi ei riehaantunut. Sen sijaan se oli laahaava ja askeleet melko lyhyeet, mutta ehkä parempi näin päin. Keskikäynnit ja laukkaohjelma meni sujuvasti, yhdestä laukkavoltista saatiin 8, muuten 6-7,5. Keskilaukat olisi saanu venyä vielä vähän enemmän ja toisessa vastalaukassa heppa ei ollut ihan suorana, sillä asetin hieman ulospäin. Alakertaan saatiin hyvät pisteet, päätuomari antoi 7,5-7,5-7-7 ja H-tuomari 7-7-6,5-7, hevosta kehuttiin puhtaan energiseksi, liikkeittä tahdikkaiksi ja muotoa hyväksi, sekä tasaiseksi. Siisti ratsastus ja tarkat tiet.








Annoin hepan Jessicalle käveltäväksi ja menin hakemaan pisteitä. Kansilasta kerettiin jo kuuluttamaan, että olisin saanut 57 ja jtn ja pieni pettymys ja ihmetys tuli, sillä mielestäni rata ei ollut niin huono. No, yllättäen (mun tuuria) olivat kansilassa kämmäneet ja oikeat prosentit tulivat ilmi ja nehän olivat 64,91%. Olin tosi tyytyväinen ja menin karsintaryhmässä toiseksi, siinä pysyinkin sitten koko loppuluokan. Jossain vaiheessa tajusin, että eikä en oo yhtään opetellu finaali-ohjelmaa :D no siinä sitten äkkiä aloin sitä lukemaan, perus kun ei oo odotuksia niin ei oo jaksanu sitä opetella, hehe...

Valetas

Finaaliin pääsi siis 5 parasta koko luokasta ja toimi siten että hevosia vaihdettiin muiden finalistien kesken. Itse sain siis kolmosen hevosen, joka oli hienon näköinen ruuna nimeltä Valetas. Kyselin hevosen taluttajalta millainen otus on kyseessä ja vastaukseksi sain että osaa olla kuulema aika omapäinen ja vahva :D nonnii.. No selkään pääsin ja hevonen lähti kävelemään, tajusin heti että kyseessä on varmasti laadukas hevonen, sillä käynti oli verrattavissa Gringon ja Devin käyntiin. Verkka-aikaa oli 20min, aika lyhyt aika alkaa opetella uudella hevosella ratsastamista, mutta ihan ok meni. Verkan aika selvisi, että hevosella on hienot ja isot liikkeet, mutta se on todella herkkä, mutta myös todella vahva, piti siis istua toooosi paljon, sekä pitää käsi melko matalana, sillä pari kertaa se yritti saada irti satulasta heittämällä pään eteen. Pysähdyksiä tehdessä oli myös melko malttamaton.






Starttasin finaalissa ekana ja ohjelmana oli Aikuisohjelma. Alkutervehdykseen ravasi nätisti, mutta ei taaskaan olisi jaksanut seistä ja pysähdys oli hieman vino. Kolmikaarinen meni hyvin, saatiin toiselta tuomarilta jopa 8. Siirtymissä ja pysähdyksessä oli vahva ja jouduin ihan koko istunnallani istumaan sinne, että sain siirtymään. Laukkaohjelma oli mielestäni paras, hevonen oli tosi kevyen tuntunen ympyröillä. Loppukommenteissa ei ollut oikein mitään, muutakun taas että tarkat tiet ja siisti ratsastus. Tuomareilta oli tullut pieni pistehajonta, toiselta tuomarilta sain 61,6  ja toiselta 67,143. Toisen tuomarin mielestä hevonen oli ajoittain jännittynyt, kun taas toinen oli kommentoinut useampaan kohtaan, että hyvä tahti ja muoto. En ehkä allekirjoita tota jännittyneisyyttä, toki pysähdyksissä ei ollut pyöreä, sillä tarkoituksella en niissä alkanut säätämään sillä muutenkin oli vaikea saada pysymään paikallaan. Huvikseni kävin katsomassa miten hevosen omalla ratsastajalla oli mennyt karsinta, pisteissä oli ollut melkein tismalleen samanlainen hajonta.. Valetas oli kyllä juuri sellainen "isompien luokkien hevonen", jolla oli eteenpäin pyrkivät, laadukkaat ja oikeasti isot liikkeet, joten näiden muiden "mankeleiden" seassa se ehkä näyttää aavistuksen pingoittuneelta.. tiedä häntä. No saatiin kuitenkin siis 64, 405 % ja olin tyytyväinen ! Nainen, joka tuli ottamaan hevosen minulta, totesi että meni ihan hyvin ja kommentoi hänkin että kyseessä on vaikea hevonen. Sipekin sano, että hevonen oli finaalihevosista selvästi vaikein, mutta myös laadukkain. Tykkäsin kyllä ratsastaa sillä tosi paljon, kaikesta vaikeudesta huolimatta. Treenillä tollasen hevosen kanssa pärjäisi varmaan todella hienosti, en tiiä oonko noin hienoa ja potentiaalista tuntsaria edes koskaan tavannut.





Noh, siinä sitten odoteltiin muidenkin prosentteja ja koko ajan laskin päässäni sijaani. Lopputuloksiin laskettiin siis yhteen karsinta- ja finaaliratojen prosentit. Kun viimeisetkin prosentit sanottiin, tuli niin eufoorinen tunne, sillä tiesin että olin voittanu. Fiilis oli vielä mahtavampi, kun se vihdoin myös kuulutettiin sijotukset ja kaikki opistolaiset rääkyi. Olin oikeasti niin ilonen, että silmät ihan kostu :D Eka suoritettiin karsintojen palkintojenjako, jossa saatiin sininen ruusuke.


Kunniakierrosten jälkeen päästin mitallien jakoon ja kaulaani sain siis kultaisen himmelin, sekä hevoselle sinivalkoinen ruusuke. Vielä kerran kunniakierros ja sitten lempiosioon nimittäin kasteluun... Onnekseni aikuisratsastajissa kaikki mitallit oli menneet myös opistolaisille ja kohtalokseni koitui ainoastaan kaksi ämpäriä. Tarkemmin sanottuna kyllä saavi ja ämpäri. No, siinä mielen tilassa edes se jääkylmä vesi niskassa ei tuntunut miltään ja jaksoin mennä vielä poseeraamaan kameran eteen. Taino poseeraamaan, en nyt ollu ihan messissä...




Koska ilta oli jo pitkällä ja kisat loppu, pakattiin nopeasti kamat ja hepat autoon, ja lähdettiin huristelemaan takaisin Helsinkiin. Perillä oltiin siinä yhdeksän jälkeen, Jessica suihkutti vielä Pilven ja itse laitoin kamoja paikoilleen. Auteltiin vielä muiden kamojen purussa jonka jälkeen hengailtiin pihalla hetki. Puoli yhdentoista aikohin pääsin vihdoin lähtemään tsygäilemään kotiin päin ja ei mennyt kyllä kauaa ennenkuin olin jo untenmailla.

On kyllä vielki ihan huikea fiilis, neljäs kisavuosi Pilvin kanssa ja vaikka sijotuksia on runsaasti niin mitalleja ei vielä ollut yhtään. Lähellä on ollut, mutta liian kaukana kuitenkin. Nyt saatiin kuitenkin se ensimmäinen ja vielä kultainen. Opistolaisilla meni muutenkin ihan upeasti, myös poneista ja aikuisista tuli kultaa, sekä aikuisista hopea ja pronssi. Karsinnoissa sijottui yhteensä seitsemän. Mukaan lähti 10 hevosta ja 20 ratsastajaa, sekä jokaisella hevosella 1-2 hoitajaa ja vaikka tälläisellä "lössillä" oltiin liikkeellä, kaikki sujui vaivattomasti, yhteistyö oli erinomaista, kaikki teki hommansa, yhteishenki aivan mieletön ja kaikilla tsemppi päällä muiden puolesta. Eniten haluun kiittä ehdottomasti hyvää ystävääni Jessicaa, joka toimi kisahoitajana ja jonka kanssa saatiin asiat sujumaan kuin rasvattu, kenen kanssa päivä sujui hyvässä meiningissä ja jonka tuki oli ihan mielettömän tärkeää! Lisäksi Sipen apu verkassa oli ihan korvaamatonta, minkä ansiosta sain koottua itteni ja hevonen alkoi toimimaan. Kiitän paljon myös muita hoitajia, jotka välillä jaksoivat pitää hevosta ja autella muissakin asioissa. Myös tää henki mikä on, on ihan uskomaton voimavara, yoloswag, opistolainen henkeen ja vereen, sekä vegepihvi, love u all. Sekä täytysti kiittä myös rakasta Pilviä olemassaolostaan, ilman sitä ei olis mitään <3 Melkein neljä vuotta jo takana ja toivottavasti vielä monta vuotta edessä !

on se vaan semmone <3


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

ESRAn tuntiratsastajien kouluratsastuksen seniorimestari 2013


Super onnellinen ratsastaja täällä ruudun takaa!! Myöhemmin aiheesta lisää, tällainen pieni välipala vain tähän väliin :)...

perjantai 10. toukokuuta 2013

Tällä viikolla on oikeasti alkanut tuntua jo ihan kesältä, ihokin on alkanut saamaan väriä ainoastaan tallilla ulkoilun seurauksena :)

Tiistaina ja keskiviikkona menin Hannalla, ja saatin jo varsin pitkiä hyviä pätkiä. Edelleenkin se on oikeeseen suuntaan hankalampi kuin vasempaan ja tuuppaa työntämään kaarteissa takaosaa ulos, mutta ajatuksella että lähes väistäisi takaosaa sisällepäin, hevonen pysyy jo paljon suorempana. Hankalaa se sille on ja vieläkin se yrittää välillä siitä luistaa, mutta koko ajan paranee ja nopeasti se on tullut paljon paremmaksi. Sulkuja ja väistöjä ollaan tehty aika paljon ja ne onnistuu jo siihen oikeeseenkin kierrokseen ihan mukiinmenevästi, vaikka aluksi olivat todella vaikeita.




Eniten edistymistä on kyllä laukassa, nostaa molempiin suuntiin myötälaukat ja ylläpitää niitä, sekä pysyy tasaisena ja pyöreenä. Alkuviikostahan menin lähinnä sivuohjilla (löysällä pitäen siis), että hevonen saisi osviittaa siitä mitä haetaan eikä laukkaisi kamelin lailla.. keskiviikkona pystyin jo laukkamaan ilman niitä, eikä ollut mitään ongelmia. Erityisesti helpompaan suuntaan laukka oli todella hyvä, pystyi jo kokoamaan ja laukkamaan aavistuksen rauhallisemmin ja se pysyi tasaisena ja lyhyenä edestä. Myös oikeeseen se oli edestä hyvä, mutta laukka on vielä vähä turhan "laajaa", mutta tärkeintä oli että ei kertaakaan rikkonut ristille, tai nostanut väärää :)

                                            molemmat kuvat alkuveryttelystä, (c) Tarja Toikka



Torstaina mulla oli oma tunti ja hypättiin. Menin Prinssillä ja ennakko-oletukset oli aika ei-mitään-hajua, koska sillä ei oltu vielä hypätty täällä ja kukaan ei tienny miten se suoriutuu edes puomeista :D Alkutunnista mentiin vaan pitkän sivun suuntaisesti kahta puomia, jotka ylitettiin molemmat kaksi kertaa siten, että ensimmäisen yrityksen jälkeen tehtiin voltti. Prinssi suhtautu täysin normaalisti puomeihin ja oli rento, sekä tasainen koko ajan tehtävän ajan. Tultiin vielä laukassa samoja puomeja, ilman voltteja. Tarkoitus oli tulla neljän askeleen väli, hieman kooten viidellä ja heppa suoriutui mallikaasti tehtävästä. Toinen nostettiin esteeksi ja tultiin se vielä pari kertaa, eka ylitys oli aika lame, vaikak tultiin ihan hyvään paikkaan heppa ei kauheesti nostanut jalkojaan ja este putosi, mutta toinen kerta oli parempi. Vaihdettiin sitten tehtävää toiselle pitkälle sivulle jossa oli kavaletti-askel-okseri-askel-puomi. Prinssi suoriutui tästä mallikaasti ja selvästi nosti jalkojaan paremmin ja skarppasi enemmän. Tultiin vielä samaa tehtävää siten että vika puomi nostettiin kavaletiksi (tai en tiiä lasketaanko se pystyksi jo kun oli kavaletti laatikoiden päälle ja korkeutta oli n.70cm, pieni pysty kuitenkin) ja sen jälkeen lisättii vielä vikaksi toinen kavaletti, siten että viimeinen väli oli in-and-out. Heppa toimi kyllä tosi hyvin, jokaisella kerralla jouduin itse vähän auttaa sitä ensimmäiselle esteelle sillä selvästi sillä on hieman hakusessa tää juttu, mutta jokasella kerralla saatiin ekalle hyvä askel, minkä ansiosta lopputehtävä oli helppo. Lopuksi tultiin vielä tämä sama jumppa, jonka jälkeen jatkettiin sille toiselle linjalle missä molemmat oli pystyjä. Prinssi oli selvästi aika väsynyt loppua kohti, mutta silti ylitti tasaisen varmasti ja asianmukaisesti kaikki esteet. Hieno poika !! olin niin tyytyväinen heppaan, vaikka se ei ole mikään estehevosen perikuva niin se on kuitenkin hyvän työmoraalin omaava ja varsin tottelevainen tapaus. Se on myös uskomattoman tasainen, en oo tottunu ihan Maden,Grandin tai Sisun kanssa siihen että käden voi pitää iiiihan paikallaan. Mukavaa vaihtelua :) Hyppytyylistä tuli mieleen hieman opiston entinen hevonen Melodia, josta tykkäsin tosi paljon hypätessä ja joka oli yksi suosikeistani. Melodia oli kuitenkin hieman vinompi ja oli se selvästi vielä raaempi, mutta kiva se oli silti :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Nyt vois melkee sanoa, että työvoitto ! Kaiken pienen epätoivonkin ja ahdistumisen jälkeen, oon tosi tyytyväinen.

Tänään juoksutin Hannan ennen ratsastusta. Helpompaan suuntaan tsekkasin, että osaako hevonen ylipäätänsä juosta liinassa ja osasihan se, joten jatkoin juoksutusta vaikeampaan suuntaan. Aluksi laukassa oli taas menossa ristille, mutta parin korjauksen jälkeen laukkasi tosi hienosti. Heppa esitteli myös hienointa raviaan, oli se kyllä aika makee !

perus peilipose, nyt vaan heppa mukana..



Menin sitten tunnille sen kanssa, jätettiin sivuohjat nyt varmuuden vuoks päähän mutta ne eivät olleet kovinkaan tiukalla. Käynnissä oli aluksi taas hätäinen, muutamia kertoja piti samat voltit toistaa kun ei olisi tahtonut olla tasainen. Ravissa parani huomattavasti ja varsinkin harjotusravissa pysyi jo todella tasaisena. Ajoittain kaarteissa teki taas samaa "väistän pohjetta" mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kun aikasemmin, ja lopulta se ei tehnyt sitä enään ollenkaan. Lopputunnista oli tosi tasainen, pyrin vain pitämään todella tasaisen tuntuman suuhun ja hevonen oli siihen tyytyväinen. Väistöt osottautuivat hieman hankalaksi, mutta paremmin niistä suoriutui kun mitä ajattelin. Laukasta olin todella ylpeä! Ainoastaan kerran meni ristille, muuten ylläpiti koko ajan saman laukan, joka oli vielä tää paljon vaikeempi suunta ! Hieno heppa ! Olin kyllä tosi iloinen ratsastuksen jälkeen, kyllä siitä kiva hevonen pikkuhiljaa kuoriutuu. Sen liikkeet on kyllä todella mukavat ja hienot, täytyy sanoa.


Illalla totuttelin Prinssin vesariin. Aikasemminkin ollaan siellä käyty mutta ei olla avattu letkua ja huuhdeltu, ainoastaan sienellä pyyhitty ja sekin oli pelottavaa. Nyt heppa seisoi kuitenkin kiltisti, vaikka ritilän päällä ei millään voinut seistä. Heppa sai kokonaisen vesipesun, jonka jälkeen heitin kuivarin päälle. Kävin vielä myöhemmin illalla ottamassa loimen pois ja harjailin läpi, sekä rapsuttelin. Se on kyllä niin mammanpoika, että pahempaa en olen nähnyt ! <3


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Torstaina oli tunti jonka menin Pilvellä. Meni paljon paremmin kun edellisellä viikolla. Alkuverkassa heppa tosiaan tuntu olevan aika paljon pohkeen takana, joten otin sitte raipan avuksi ja siis ratsastan Pilvellä todella harvoin raipan kanssa. No alkohan se makkara liikkumaan eteenpäin. Tehtiin aluksi vain ravissa voltteja jokaisen sivun keskellä, sekä käyntiin siirtymisiä, sekä pysähdyksiä ennen kulmaa. Pilvi vastas aika hyvin pelkkään uloshengitykseen ja siirtyi aina tasaisesti. Itselläni oli volteilla ongelmana, että TAAS käänsin päätäni liikaa ! oon jääny liikaa tohon esteratsastukseen.. Pitäisi vaan kattoo sieltä hevosten korvien välistä, sillä muuten saatan tiedostamattani vaikuttaa istunnallani väärin :P Seuraavaks mentiin vaan uraa pitkin ravi-laukka siirtymisiä sen mukaan, mitä opettaja huuteli. Oikeassa kierroksessa Pilvellä oli taas se vaihde, että olis halunnu työntää takaosaa sisälle, mutta raipasta oli ihan hyötyä, sillä pieni napautus riitti ja se lopetti sen sitten siihen :D Tehtiin vielä laukassa avoja keskihalkasijalla, johon myöhemmin lisättiin vielä avonsisäinen kokoaminen keskellä linjaa. Tää onnistu meiltä tosi hyvin, vähän vaan istunnalla hidasti ja thats it. Tän laukan jälkeen piti aina siirtää ravii ja heppa ravas aina sen jälkee varmaan parhaiten, mitä se on vähään aikaan :) että kyllä se sieltä vielä löytyy, vaikka kyllä siit on vähä löysä kieltämättä tullut :/
Ennen tunti kävin myös Dödöllä ilman satulaa maneesissa kävelemässä, joo tais heppa olla vähän sitä mieltä et mä kuulun sinne maankamaralle.. No, no tein siin siinä käynnissä sitten koko ajan, että heppa vähän keskittyis ja kyllä se sitten rauhottui loppua kohti...

Ridailin myös Prinssil to ja pe, perjantaina menin laukkaakin. On se kyllä kiva hevonen, ravissa on oikeeseen huomattavasti jäykempi kuin vasempaan, mutta tottelee kuitenkin apuja hyvin nöyränä. Hienot askellajit sillä on, sekä se on tosi tasainen. Lauantaina menin ekaa kertaa Hannalla ja tänään su menin sillä myös.. se ei sitte sujunukkaan ihan yhtä hyvin. Loppua kohti parani kyl huomattavasti molemmilla kerroilla.. vaikea heppa kun on todella herkkä.Turhautunu tunne tuli monta kertaa ja usko omien taitojen riittämättömyyteen, mutta molemmilla kerroilla se oli lopuksi rento käynnissä ja ravissa. Näennäisesti ihan kiva, mutta ei oikeen tahtois ottaa apuja läpi ja samal täytyy olla uskomattoman rauhallinen, kun se on niin herkkä. Mutta kyllä se varmaan siitä sitten, ainakin toivon niin.

Kävin Madella maastossa baanailemassa ilman satulaa, nyt päästiin ekaa kertaa tnä vuon menee ylämäkikin! Poni oli ihan intopiukeena ja mullakin oli kivaa :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

pikku prinssi

pahoittelen tosi huonoa laatua, mutta ei ollut parempaa kuvaa
Eilen tutustuin kaikessa rauhassa tähän heppaan, käytiin läpi kavioiden nostot, loimen laitot tms. ja vaikka aavistuksen arka otus kyseessä, niin todella kiltisti antoi käsitellä ja pienen haistelun jälkeen suhtautu kaikkeen chillisti. Taluttelin ulkona 50min, poika oli todella kiltisti koko ajan mitä välillä oli IIHAN pakko matkia lohikäärmettä ja vähän puhista. Joka kerta ku käveltiin Devin tarhan ohi oli myös ihan pakko hirnua heppatoverille tervehdykset :D Ei kuitenkaan pahemmin katellut tai säikkynyt tai mtn. Kentällä ravuutin myös liinassa pari kiekkaa ja hienosti se reagoi hidastavaan, sekä eteenpäin pyydettävään apuun.

Tänään nousin sitte ekan kerran selkään, eka kierros oli vähän kyselemistä että kävelläänkö vai ravataanko, mutta nopeasti se siitä rauhottui. Katteli jonkun verran aluksi ympärilleen ja vähän ihmetteli eri asioita, oltiin yksin isolla kentällä niin varmaan vähän ihmetteli missä kaikki kaverit on. Käynnissä tein vaan paljon kaarroksia ja taivutuksia, sekä vähän pohkeenväistöjä. Heppa oli edestä tosi kiva ratsastaa, hakeutu ite aika hyvään malliin ja pysy siinä aika tasasena. Vastaanotti myös pohjeavut herkästi, ei liian vaan juuri sopivan. Ravasin myös pari ympyrää molempiin suuntiin, pientä jäykkyyttä on kyllä, mutta aika hyvä se on ja ihan hieno ravi sillä myös oli. Mentiin lopuksi vielä maneesiin antamaan tukea ja turvaa Hanna-hepalle, siellä tein vielä jonkun verran taivutuksia ja lopuksi annoin kävellä. Peili oli aluksi niin jännä ku sieltä näkyi oma kuva, mutta nopeasti se siihenki tottui :)

Mulla oli myös rästitunti tänään ja jep, menin sitte ah, aina niin ihanalla Saaramakkaralla. Siis se on niin lyhyt kaulanen, siis nii outoa ratsastaa tuntuu että ohjat olis tosi lyhyet.. Ravissa tehtiin sellasta kaheksikko uraa, sekä päädyissä ympyrät. Saara oli ihan kiva ja aika tasanen, myös kun lisättiin tehtävään laukkaa. Alettiin tekemään salmiakkiuralla sulkuu, josta sitten laukannosto. Poni oli tässä ihan kiva, mutta oli sen vaikeempi suunta ja puri ihan sairaasti sisäohjaa, onneks käynnissä lopetti sen pienellä pohkeen muistutuksella. Mutta laukka.. ou gaad, siis aluksi meni ihan hyvin mut sitte mun käsi alko vaan puutumaan ja puutumaan niin paljon, että vikat 5min menin sellasta sunnuntairatsastusta kun en kerta kaikkiaan pystynyt enään pitämään tuntumaa sisäkädellä. Loppuraveissa onneksi helpotti ja siinä sainkin sen vielä rennoksi ratsastettua, toisaalta ravissa se on tosi paljon helpompi kun laukassa. Ponskii ei olla kuulema läpiratsastettu moneen viikkoon ja siltä kyllä tuntu... :D mutta olis se voinu olla kauheempiki!