Enkelihepat

Muistoksi kahdelle mahtavalle hevoselle. Kiitos yhteisistä ajoista minkä sain kanssanne viettää.

Devitbucater

Urani Devin hoitajana alkoi kesän 2010 loppu puolella. En mitenkään hirveästi ollut Devin kanssa tätä ennen touhunnut, pari kertaa juuri samaisena kesänä käynyt kävelemässä maastossa. Muutenkin kuvani hevosesta ei ollut ehkä se parhain, Devi tunnetusti oli hieman rasittava ja höösäävä hevonen. Päätin kuitenkin ottaa "riskin", enkä tule koskaan katumaan tätä päätöstä.



Alku ei ollut ihan sitä ruusuilla tanssimista, Devi testasi minua kaikin mahdollisin tavoin ja välillä se onnistuikin juonissaan - ala sitten panna hanttiin sellaiselle 175cm norsulle. Aluksi en hirveästi Devistä välittänykään, näiden ominaisuuksien johdosta. En ehtinyt hoitaa Deviä kauaankaan, kunnes se loukkasi jalkansa, sama mikä muutaman vuoden jälkeen tämänkin tarinan lopulta päätti. Tässä vaiheessa Devistä tuli se ns. lemppari-hoitohevoseni, kun ennen tapahtunutta olin tykännyt enemmän Gringon kanssa touhuta. 6krt viikossa kävin hevosta hoitamassa ja taluttamassa. Kävelylenkit olivat välillä tuskan täyttämiä, hevosen energia alkoi kasaantua ja illat pimentyä. Mutta mitä enemmän sitä hoidin, sitä enemmän tutustuin siihen ja tutustutin itseni hevoseen. Oli hienoa huomata miten hevosen käytös muuttui ja se etuoikeuden tunne mikä siitä syntyikään, kun Devi käyttäytyi ihan eritavalla useita muita ihmisiä, kuin minua kohtaan. Devi on ainoa hevonen tähän mennessä, kellä olen nähnyt samanlaista spesifisointia ihmisten suhteen. Tietysti se osasi olla omiakin ihmisiä kohtaan varsin rasittava, mutta oli se kyllä ihan eri luokassaan sitten joitakin muita kohtaan.

Aina välillä tuli parempia kausia, jolloin usko ja toivo paranemista kohtaan heräsi. Pariin otteeseen treenitkin ehdittiin aloittaa, mutta takaiskuja tuli karman lailla. Viimeisen vuotensa Devi vietti lähinnä kävellen, välillä päästiin ravailemaankin, mutta tilanne tuntui aina pahenevan, vaikka hevonen oli näillä hetkillä ihan onnensa kukkuloilla. Tyhmäkin pysty tajuta, ettei sellainen elämä ole Deviä varten. Se oli hevonen varustettuna niin suurella tarmolla, työnteon ja liikkumisen ilolla. Viimeisenä päivänä, viimeisellä kävelylenkillä, annoin sen laukata pätkän. Tarkoitus ei ollut, mutta kohdassa missä se nuoruudessaan oli aina päässyt laukkaamaan, sen muistot heräsivät ja Devi oli heti menossa. Annoin ohjat vapaaksi ja se lähti saman tien. Ikinä en ole ollut surullisempi siirtäessäni hevosta käyntiin kuin sillon. En ikinä varmaan ollut nähnyt sitä niin iloisena. Se oli samanaikaisesti elämäni iloisin ja surullisin hetki.



Devissä oli monia ominaisuuksia mikä teki siitä niin erikoisen ja ainutlaatuisen. Aivan uskomaton ego - se kyllä osasi uhitella tilanteessa kuin tilanteessa. Sisimmissään se oli kuitenkin niin mamman mussukka, koskaan en ole kokenut samanlaista yhteyttä. Saatoin istua ikuisuuksia vain rapsuttamassa sen otsaa. Myös älykkyys oli päälle paistavaa - se tuntui todellakin välillä ymmärtävän sanoja ja tilanteita luonnottoman hyvin. Devi tunnisti ihmiset äärimmäisen hyvin, niin hyvässä kuin pahassa. Se oli myös nokkela ja oppi nopeasti temppuja. Sen luonne oli niin moniulotteinen, että en mitenkään pysty sitä kaikinpuolin kuvaamaan.

Devi ehti urallaan kilpailla kansallisella Intermediate I tasolla. Devi on ehdottomasti innoittavin ja mukavin hevonen millä olen koko ratsastusurani aika päässyt ratsastamaan - ikinä en ole ratsastanut yhtä miellyttävällä, tottelevaisella ja kokeneella hevosella. Oli todella etuoikeutettua päästä menemään sen kaltaisella ratsulla. Joka kerta oli yhtä hieno ja aina kun ratsastus tai hevoset masensi, Devillä ratsastaminen sai aina rakastamaan kaikkea. Sen uskomattoman pehmeät liikkeet ja keveys avuille, sai toivomaan ratsastushetken jatkuvan ikuisuuden. Vieläkin aina epämiellyttävien ratsastuskokemuksien jälkeen toivon, että pääsisin Devin selkään. Voin vain toivoa, että tielleni osuu joku lähes vastaava hevonen joku päivä, Deviä nyt kukaan ei tule koskaan korvaamaan.



Minulle Devi oli maailman paras hoitohevonen. Ei ole ollut päivääkään, etten olisi sitä miettinyt ja ikävöinyt. Usein mietin, entä jos tai mitä jos, mutta sisimmissäni tiedän kuitenkin päätöksen olleen hevosen kannalta katsottuna oikea ja reilu. Niin spesiaali ja ainutlaatuinen hevonen kuin Devi olikaan, ei olisi ansainnut sellaista elämää. Aika mitä sain sen kanssa viettää tulee aina olemaan elämäni tärkeimpiä hetkiä. Joku päivä löydän ehkä hevosen jota rakastan yhtä paljon, mutta Devi tulee aina ja ikuisesti säilyttämään sen oman paikkansa sydämmessäni, mikä ei ole korvattavissa.




In memoriam 15.7.2013
Siltasaaren Mathilda                                    

Matilda, tunnettiin myös nimillä Made, Poni, Matsu, Matukka jne. oli ensimmäisiä hevosia, joilla koskaan ratsastin, ensimmäinen opettajani ja ensimmäinen hoitohevoseni. Ensimmäisen kerran ratsastin ponilla syksyllä 2002 ja hoitajana aloitin pari vuotta myöhemmin, 24.8.2004.

Joulu 2004




Matilda on aina ollut lempihevoseni ja se on hevonen jonka kanssa olen ajallisestikkin kokenut niin paljon enemmän, kuin  kenenkään muun kanssa. Jo ala-aste ikäisestä asti kävin 6krt viikossa harjaamassa ponia ennen tunteja. Yläasteella kävinkin jo joka päivä ja hoidin tuntien jälkeenkin. Lisäksi menin ponilla lähes joka tunti ja kisasin sillä pikkuluokkia, niin esteissä kuin koulussa.
2010 entinen ratsastuksenopettajani osti ponin ratsastuskoululta omalle pojalleen ja aloitinkin sen vuokraajana. Sain käydä päivittäin ratsastamassa ja hoitamassa, sen lisäksi kiertelimme myös pikkukisoja.



Matilda oli luonteeltaan aikamoinen vekkuli - hoitaessa ja käsitellessä se oli aivan äärettömän kiltti. Ei puhettakaan, että se olisi koskaan purrut/potkinut tai tehnyt mitään muutakaan tuhmaa ihmisiä kohtaan. Se rakasti huomiota, seuraa ja ihmisiä. Muista hevosista se ei välittänyt ollenkaan, mutta ihmiset, etenkin sen omat ihmiset olivat parasta. Vaikka viimeisenä vuotena kävin huomattavasti harvemmin hoitamassa, silti Matilda tervehti lähes aina samalla hörähdyksellä.



Ratsastaessa sen sijaan Matilda oli melko haastava - paitsi alkeisratsastuksessa maailman kiltein. Poni osasi kyllä kulkea erittäin näpsäkästi, mutta se vaati paljon töitä. Hypätessä se oli taas vauhdikas ja kieltelevä, vaikka sen hyppytyyli olikin vallan mainio ja se osasi sen. Yksityiseksi tullessaan Matildasta tuli esteillä tosin paljon luottavaisempi, eikä se kieltänyt melkein koskaan enään, toisin kun ratsastuskoulussa ollessaan en edes muista kuinka monta kertaa onnistuin tippumaan siltä esteen sekaan. Olikin huikeeta kun myöhemmin päästiin hyppäämään jo metrisiä, ilman kieltoja.



Matilda oli monta vuotta suorastaan elämäni. En mitään muuta ajatellut ja siihen käytin kaiken aikani. Eikä kaduta ollenkaan. Jos alkaisin kirjoittamaan kaiken mitä ollaan koettu, saisin olla täällä ruudun toisella puolella vielä 12 vuoden päästä. Matilda on ansio ja syy siihen, miksi olen missä olen. Sen haastavuus kehitti minua ratsastajana ihan älyttömästi. Koskaan se ei antanut ilmaiseksi mitään. Silti se oli maailman paras poni, jolla ratsastamista rakastin ja jolla halusin mennä vuodesta toiseen.



En pysty käsittämään, että Matildaa, ponia joka on aina ollut siinä heti harrastuksen alusta lähtien ei enään olekkaan. En tule koskaan enään kuulemaan sen hörähdystä. En tule koskaan enään selvittämään sen takkuista harjaa tai nauramaan sen pitkälle vuoristoponinkarvalle. En koskaan tule näkemään sen valpasta katsetta, pystyssä olevia korvia ja kauniita ruskeita mantelisilmiä. En koskaan tule puhaltamaan sen vaaleanpunaiseen turpaan, jotta se puhaltaisi tervehdyksen takaisin. En koskaan tule laukkaamaan sillä ilman satulaa ympäri dumin maastoja, täysin ilman hallintaa. Suru on aivan valtava, mutta olen silti onnellinen että sain kaiken kokea. Matilda oli kanssani 12 vuotta, yli puolet elämästä mitä olen tähän mennessä elänyt. Se vaiva mitä siihen kohdistin, sain kaiken niin moninmoninmoninkertaistettuna takaisin. Elämäni poni.

Se oli suurella sielulla varustettu, pikkuinen poni joka oli niin iso osa minun maailmaani. Pieni rakas Matildani, joka teki minusta ratsastajan.

<3
In memoriam 29.5.2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti