Tänään hypättiin Santerin kanssa ja ei vitsi kun sitten sitä kameraa kenenkään käteen iskenyt, vaikka oli tallilla mukana.. Kuten aikaisemmin olen maininnut, mulla on ollut aika paljo jännitystä pinnassa hyppäämistä kohtaan ja taas oli sama tunne ennen tuntia. Santtu oli alkuverkassa kiva, nykyään se pysyy jo tosi hyvin takajaloillaan laukassakin, kun vielä pari kk sit se oli sille ylitsepääsemättömän vaikeaa.. Aikaisemmin sen vaihteet oli joku mongoloidilaukassa ja hyppää esteen kauempaa mutta kömpelösti yli tai ihan hyvässä laukassa, mutta ei suostu ponnistaa kauempaa vaan haluaa ihan lähelle ja kaataa koko esteen. Hirveesti piti auttaa jo ihan puomeilla, että jaksoi ponnistaa oikeasta paikasta. Oon niin ylpeä hepasta, kun se on kehittynyt niin hirveän paljon.
Alotettiin hyppäämään, ihan kaarevalla linjalla ristikkoa ja okseria. Mulla oli aluksi taas sellanen kummallinen "kylmä tunne", jotenkin sellainen tunne mikä oli kun kärsin joskus rimakauhusta, mutta nyt jo ihan pienillä esteillä. Oikeasti huono olo ja sellanen maailmanlopun tunne. Pari ekaa hyppyä yliratsastin tosi paljon - otin hirveästi kiinni ja kolme askelta ennen lähin puskemaan. Heppa hyppäsi ihan hyvin ja puhtaasti, mutta Sipe painotti että en voi nuorta hevosta ratsastaa noin vaikka itseäni jännittää. Tulee pystyä ylläpitämään sama reipas laukka koko ajan.

Seuraavaksi tultiin suoralla linjalla ristikko-askel-pysty-kaksi maapuomia innarina-pysty. Odotin katastrofia - muistan niin elävästi ensimmäisen kerran kun mentiin vastaavaa tehtävää Sanden kanssa. Eka se meinasi kaatua, sitten se hyppäsi pää jalkojen välissä, seuraavaksi hyppäsi tolpan yli... jatkuvaa kiemurtelua jokasessa välissä yritti kiemurella ulos ja koko ajan piti ratsastaa yli esteestä, ettei kaikki puomit ja tolpat lentele. Voitte kuvitella humalaisen ihmisen kävelemässä suoraa linjaa, pari kynnystä matkan varrella, meno oli sellaista lähinnä.. Mutta nyt! Hyppäsi ekan prikulleen mihin sen toinkin, ilman ylimääräistä varmistelua ja kaikki muutki hyvin, hyvällä tekniikalla, hyvästä askeleesta ja ainoastaan vähän tokassa välissä piti sisäohjalla pitää ettei karkaa ulos linjalta. Tässä vaiheessa kaikki jännitys lähti kuin salaman iskusta. Siis se tunne, kun jääkimpale vaan suli pois sisältä. Tajusin kuinka kivaa tää on ja unohdin kaiken. Tultiin vielä pariin otteeseen tämä sama hieman korkeammilla esteillä ja Santtu suoriutu niin hienosti.

Lopuksi tultiin vielä pötkössä, ekana okseri josta kaarrettiin uran kautta kaarrettiin ristikolle ja siitä vielä linjalle. Paras kierros ehdottomasti! Heppa oli niin hyvä, olen siitä niin ylpeä. Ei enään vauvamaisia virheitä yhtään, vaan suoriutuu kuin mikäkin konkari. Ylpeyden aihetta vielä, että suostui ekaa kertaa koskaan vaihtamaan lennossa laukan, ei vitsi mikä hieno makkara. Olin niin iloinen, oli oikeasti tosi kivaa ja en jännittäny yhtään lopputunnista.

Mennään 30.8 rataharjoituksiin 60cm kokeilemaan onneamme. Toivottavasti hepan tsemppi pysyy samanlaisena, en kyllä usko että sen psyyke kauheasti kärsii kisatilanteissa on se niin kiltti loppujen lopuksi. Täytyy vaan toivoa, että oma mielentila pysyy samalla tasolla eikä taas karkaa sinne nössölandiaan. Pitää varmaan opetella meditoimaan tms.

Muuten niin mahtavaa päivää synkensi rakas mammanpoikani Gringo, joka nyt jostain syystä oli kapinallisella tuulella, varmaan kantaa kaunaa kun en oo pariin päivään tuonu pullaa... Saa luvan olla huomenna kiltisti, ellei halua uutta liikanimeä "idiootti".

Raksun kanssa kun oltiin vielä väleissä

Tää kuva on keväältä, mutta laitetaan nyt kun Santtuli on niin söpis

ps. Oon kiitollinen Ida tost bannerista, mutta en kestä kun joka kerta kun katon sitä tulee mieleen joku Vapahtaja tai hengellisen johtajan mainosjuliste. Että jos joku innokas haluisi tehä vähän vähemmän "mahtipontisen" niin olen ikuisesti kiitollinen :D

Tuntsarit

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoista, eli "tuntsareista" on kulunut jo viikko ja ajattelin vihdoinkin kirjoitella niistä.. En oikein tiedä mitä sanoisin. Kisat menivät osaltani "ihan hyvin", mutta olen silti jotenkin todella pettynyt. En hevoseen, vaan itseeni lähinnä. Perjantaina oli karsintaluokka HeB:0. Veryttely meni _todella_ hyvin, ihan loistavasti. Menin veryttelyssä radan läpi, joka meni loistavasti. Taisin sitten vähän jäädä sinne pilvilinnoihin... Radalle tultaessa tein jonku ihme slidingstopin ja kas kumma kun hevonen ei seissyt paikallaan. TIEDÄN kuinka vaikeita pysähdykset ja peruutukset on Pilville, silti en valmistellut en tiedä käytinkö istuntaa ollenkaan! Sama toisessa pysähdyksessä, jossa oli vielä peruutus.. Pilvi meinasi peruuttaa ulos radalta, onneksi kerkesin ratsastaa ajoissa eteen, mutta "peruutus" muistutti lähinnä kiven päälle astuneen lehmän kärsimysnäytelmää...

Minulla oli myös ihan hirveitä ongelmia pitää ohjia kädessä.. Ne valuivat ihan koko ajan pois ja koko ajan jouduin korjaamaan. Radan jälkeen huomasinkin, että 10krt käytetyistä kumiohjista nappulat ovat kulunee suoraan sanottuna paskaksi, noin 10cm alueelta missä tavataan Minnan kanssa ohjisa kiinni pitää. Tosi kiva juttu. Mutta tää ei ollu syypää mihinkään, varmaan vaan häiritsi keskittymistäni enempää. Onneksi hevonen oli ihan hyvä ja se pelastikin varmasti suorituksemme katastrofilta. En keskittynyt yhtään, alisuoritin ja jännittin ihan liikaa. Ärsyttävää kun en osaa kontrolloida jännitystäni ja menen ihan lukkoon. No saimme kun saimmekin 62,2% (joka tosiaan on aika alisuoritus, kun kaksi viikkoa sitten samasta radasta 67%......) Mutta sijotuttiin kuitenkin sijalle 7/42 ja 11 pääsi luokasta finaaliin. Eli finaaliin jes, piristi hieman vaikka olin aika pettynyt itseeni koko illan.

 Lauantai aamuna heräsin iloisena - ei jännittänyt sitten yhtään! Olin ihan positiivisella mielellä - kunhan saan tän fiiliksen pidettyä, hevonen on yhtä hyvä kuin eilen kaikki on hyvin! No verkassa tietty asiat sitten muuttuivat.. Ensimmäistä kertaa koskaan, Pilvi oli _ihan hirveä_ ratsastaa. En normaalisti käytä sillä raippaa, koska on aika herkkä, mutta nyt jouduin suorastaan piiskata sitä eteen. Lisäksi Sipe ehdotti jos olisin laittanut rissat jalkaan (normaalisti menen vain 20mm), mutta siihen en viittinyt ilman aikaisempaa kokemusta lähteä. Lisäksi hevonen ei halunnut taipua, puri oikeaa kuolainta ja laukassa juoksi täysiä alta. Onneksi loppua kohden parani, mutta olin siinä vaiheessa itse niin hermostunut, että taas oma keskittyminen lähti.

 Onneksi Pilvi on niin kisakorea, että radalla muuttui ihan täysin. Kerrankin ratsastin myös itse eteen, radan alusta loppuun asti. Rata oli paljon parempi kuin edellinen ja siksi prosentit yllätivätkin - 60,551%.. Noh, selvisihän sitten että tuomaripeliä taas kerran. Toisella oli selvästi asenne alusta alkaen, ettei pidä minusta - Pilvellä on loistava käynti, jota kaikki aina kehuu. Päätuomarilta oli molemmat keskikäynnit 7 ja kommentit molemmissä kohdissa "hyvä yliastunta". Tämä toinen seepra oli taas antanut molemmista 5,5 "ei yliastuntaa".  Lisäksi tämä henkilö oli kirjoittanut vastalaukkaan "vaihtaa lopussa" 4,5... Kas, kun en itse tunne laukanvaihtoa ja kas kummaa kun toinen tuomari ei tätä nähnyt ja häneltä taisimme saada 6,5. Toinen laukkavoltti, päätuomari 7 "kaunis, pyöreä" ja tältä toiselta 5 "jäykkä". Oli kyllä todella ristiriitaista kommentointia läpi linjan. Onneksi tämä päätuomari on sen verta tunnettu ja arvostettu koulutuomari, niin pystyn luottamaan hänen (ja katselijoiden...) sanaan. Ihan sama mitä joku nevöhööd-tuomari jostain mikämikämaasta on mieltä. Olin kuitenkin paljon tyytyväisempi tähän rataan, kuin edelliseen. Jälkeenpäin tietty taas videolta katsottuna nään virheitä, mitkä pistää ärsyttämään. Mutta niitä virheitä, mistä sanomista tältä yhdeltä niin rankalla kädellä sain, en havaitse.



Esteillä meillä tuli yksi tökkö, joka menee omaan piikkin. Luotin liikaa hevoseen, olisi pitänyt varautua. Huono paikka, väsynyt hevonen - olisi pitänyt osaa reagoida. Kuitenkin muuten rata oli ihan tasainen ja hyvä, heppa oli hyvä ratsastaa, joten olen ihan tyytyväinen.


 Jälkeenpäin oloni on kuitenkin kisojen jälkeen ollut todella tyhjä ja jotenkin olen pettynyt itseeni. Ei auta kuin jatkaa. Tiedän asettavani itselleni hirveät paineet ja olevani itsekriittinen, mutta toisaalta jos en analysoisi virheitäni, en varmaan myöskään pystyisi edistymään. Täytyy päästä ikävien tuntemuksien ohitse ja ottaa niistä oppia.