maanantai 29. lokakuuta 2012

estekisat,hienot hepat - check!

väsynyt bloggari tässä hei! oon ihan poikki kaikkien viimeisten koulujuttujen takia mitä nyt illan aikana oon puuhaillu, mutta pakotin itseni nyt kirjoittamaan tänne ennenkuin unohdan kaiken :D

Lauantaina oli siis estekisat kotidumissa, menin Grandilla ja ekan kerran myös Dexitillä. Radan kävelin jo ekan luokan aikana vaikka en siihen osallistunutkaan, vaikutti aika perusradalta suht simppeli. Ainoat vaikemmat kohdat oli ehkä 1-2, molemmat hepat on vähän hitaita kaarteissa ja ykkösen jälkeen tuli tehdä aika tiukka kaarros että ehtii suoristaa. Vaikeampi oli kuitenkin 4ab vitoselle, en osaa nyt kuvailla sitä tietä mutta vähän niin kaari, mutta siinä oli kuitenkin kulma, äsh kattokaa videolta en osaa selittää! tän jälkeen tuli pitkä väli okserille jossa hepat yleensä helposti venyy pitkäks.

Ekaksi menin siis Dexitillä, luokka oli 80cm. Fanny oli jo taluttanut alkukävelyt joten pääsin selkään. Otin suht chillin verkan- kävelin ja ravailin vähä kouluratsastusta. Otin vähän laukkaa ja pari hyppyä pystylle. Suunnanvaihdoksen jälkeen otin yhen hypyn pystylle ja yhen okserille, verkkahypyt oli kaikki melko jees. Annoin hepan kävellä välissä ja just ennen kun siirryin kisamaneesiin otin kierroksen laukkaa ja hyppäsin ristikon vielä alle. Kisamaneesissa Dexi oli hienosti ja käveli nätisti toiseen päähän. Laukka pyöri alusta asti aika hyvin ja heppa oli aika intopiukassa, mutta ei tehnyt mtn kummempia kuitenkaan. Eka,toka,kolmas hyvin, sarjalle tuli hieman pohjaan mutta yli kuitenkin.Sitten tuliki tää edellämainittu kaarre, vielä Dexin sokeen silmän puolella great.. no vähän hassu tie ja väärä laukkaki taisi olla, oli niin lyhyt väli ettei siinä viittinyt sitten alkaa vaihtamaan mutta hyppy onnistui kuitenkin ihan jees. Sitten tuli pitkä väli okserille, heppa pääs vähän pitkäks ja tuli vähän pohjaan mut keräs jalkansa kuitenki hyvin. 7-8 suhteutettu hyvin ja sit toinen vaihe. Uusintaki meni jees, en kyllä ratsastanu yhtään uusintateit, laukat ei ollu ihan oikeina ja ajattelin ettei nuorella hepalla järkeä kun ei sitä kisakokemusta alla, mielummin otan siistin nollan. Ja nolla saatiinkin ! Olin niin tyytyväine heppaan ja sai paljon taputuksia. Luokassa taisi olla n 40-50 osallistujaa ja oltiin sijalla 12, tokia ei-sijottuneita. Oon tosi tyytyväinen, jos olisin vähän sitä uusintaa ratsastanu niin olis varmaa rusetti irronnu mut ei kyllä haittaa ollenkaan!






90cm menin sitten Grandilla. Verkassa oli vähän kökkö ja ei oikee rentoutunu ja ekat hypyt oli hirveitä, hevonen lähti vaan täysiä esteen jälkeen. Lopulta päätin tehä vaan laukka-käynti siirtymii ja tein niitä muutaman kierroksen. Sen jälkeen hyppäsikin varsin mallikelpoisesti. Rata oli ihan jees- tuli aika paljon hyviä hyppyjä, sille pitkän linjan okserille ratsastin kyl taas samalla tavalla ku Dexilki liian lähelle kun en nähny sitä etäisyyttä. Uusinassa sitte eka este tippui, heppa pääs vahvaks enkä ottanu tarpeeks tiukkaa pidätettä niin tuli lähelle. Ratsastin kyllä uusinnan loppuun asti eli tulokseksi tuli 0-4. Oltiin taas vissii jollain sijalla 12 ja osallistujia taas joku 40. Ilman pudotusta oltaisiin sijotuttu, vähän harmitti mutta ei kuitenkaan paljoa koska Grandi oli radalla ihan kiva ratsastaa vaikka verkassa lippu ei kyllä ollut korkealla.. Oli kyllä kiva mennä Grandil, en oo menny sil yhtäkään tuntia nyt syksyllä vähän ikävä ;(



 Tossa viel video, molemmat radat samassa videossa:







Ens kisat on sitten 8.12 ja jos saan meen varmaan molemmilla hepoilla. Ainiin, superisot kiitokset Fannylle ja Nooralle kisahoitamisesta, ilman teitä en olis pärjänny :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti