keskiviikko 1. toukokuuta 2013

pikku prinssi

pahoittelen tosi huonoa laatua, mutta ei ollut parempaa kuvaa
Eilen tutustuin kaikessa rauhassa tähän heppaan, käytiin läpi kavioiden nostot, loimen laitot tms. ja vaikka aavistuksen arka otus kyseessä, niin todella kiltisti antoi käsitellä ja pienen haistelun jälkeen suhtautu kaikkeen chillisti. Taluttelin ulkona 50min, poika oli todella kiltisti koko ajan mitä välillä oli IIHAN pakko matkia lohikäärmettä ja vähän puhista. Joka kerta ku käveltiin Devin tarhan ohi oli myös ihan pakko hirnua heppatoverille tervehdykset :D Ei kuitenkaan pahemmin katellut tai säikkynyt tai mtn. Kentällä ravuutin myös liinassa pari kiekkaa ja hienosti se reagoi hidastavaan, sekä eteenpäin pyydettävään apuun.

Tänään nousin sitte ekan kerran selkään, eka kierros oli vähän kyselemistä että kävelläänkö vai ravataanko, mutta nopeasti se siitä rauhottui. Katteli jonkun verran aluksi ympärilleen ja vähän ihmetteli eri asioita, oltiin yksin isolla kentällä niin varmaan vähän ihmetteli missä kaikki kaverit on. Käynnissä tein vaan paljon kaarroksia ja taivutuksia, sekä vähän pohkeenväistöjä. Heppa oli edestä tosi kiva ratsastaa, hakeutu ite aika hyvään malliin ja pysy siinä aika tasasena. Vastaanotti myös pohjeavut herkästi, ei liian vaan juuri sopivan. Ravasin myös pari ympyrää molempiin suuntiin, pientä jäykkyyttä on kyllä, mutta aika hyvä se on ja ihan hieno ravi sillä myös oli. Mentiin lopuksi vielä maneesiin antamaan tukea ja turvaa Hanna-hepalle, siellä tein vielä jonkun verran taivutuksia ja lopuksi annoin kävellä. Peili oli aluksi niin jännä ku sieltä näkyi oma kuva, mutta nopeasti se siihenki tottui :)

Mulla oli myös rästitunti tänään ja jep, menin sitte ah, aina niin ihanalla Saaramakkaralla. Siis se on niin lyhyt kaulanen, siis nii outoa ratsastaa tuntuu että ohjat olis tosi lyhyet.. Ravissa tehtiin sellasta kaheksikko uraa, sekä päädyissä ympyrät. Saara oli ihan kiva ja aika tasanen, myös kun lisättiin tehtävään laukkaa. Alettiin tekemään salmiakkiuralla sulkuu, josta sitten laukannosto. Poni oli tässä ihan kiva, mutta oli sen vaikeempi suunta ja puri ihan sairaasti sisäohjaa, onneks käynnissä lopetti sen pienellä pohkeen muistutuksella. Mutta laukka.. ou gaad, siis aluksi meni ihan hyvin mut sitte mun käsi alko vaan puutumaan ja puutumaan niin paljon, että vikat 5min menin sellasta sunnuntairatsastusta kun en kerta kaikkiaan pystynyt enään pitämään tuntumaa sisäkädellä. Loppuraveissa onneksi helpotti ja siinä sainkin sen vielä rennoksi ratsastettua, toisaalta ravissa se on tosi paljon helpompi kun laukassa. Ponskii ei olla kuulema läpiratsastettu moneen viikkoon ja siltä kyllä tuntu... :D mutta olis se voinu olla kauheempiki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti