Mua ärsyttää aivan uskomattomasti tää hevosmaailman hallitseva fakta, että rahalla saa ja rahalla pääsee. Kenenkään on turha väittää mitään muuta, se osuus joka on päässyt oikeasti pelkällä kovalla työllään/osannut tarttua loistavaan tilaisuuteen, on täysin minimalistinen ja hyvä jos sitä lukua voidaan edes järkevällä prosenttilukemalla ilmaista. Mun mielestä tää on oikeesti suoraan sanottuna ihan perseestä, sillä mun mielestä se sulkee pois monia lahjakkaita ja taitavia ihmisiä, jotka voisi oikeasti pärjätäkkin. Enkä puhu nyt itsestäni, jos joku niin luuli. Tietenkin oon itekki turhautunu tän asian takia, mutta se ei ollu se pointti.
Tosi monia ratsastajia ketä tuolla näkee, on oikeesti päässy eteenpäin vaan sillä pappa/mamma betalar tyylillä. On kalliit hevoset alla, jotka oikeesti hyppäis oikeasti taitavan ratsastajan alla vaikka mitä, mutta näiden ihmisten alla pudottelee vaa puomeja tuolla, kun ei jakseta keskittyä ongelmien korjaamiseen tai ylipäätänsä ensisijaisesti sen taidon hankkimiseen. Yleistämättä monilla tuntuu jäävän päälle se asenne, että oli mikä tahansa asia niin sillä massilla se saadaan korjattua. Musta tuntuu oikeesti, että viime aikoina on joutunu niin paljon kuulla tollasta nillittämistä ja valitusta, miten mikää ei suju, mutta sitte ei jakseta sen asian eteen tehdä mitää konkreettista vaan etitään jotain helvetin pikaratkaisua. Siis ylipäänsä se että ei viittitä oikeesti arvostaa sitä, kuinka paljon ne on saanu, ei viittitä tehdä sitä oikeeta duunia sen eteen. Ei niinku ymmärrä ja tajua sitä, miten etuoikeutettuja oikeesti on. Tekis oikeesti kaiken työn sen eteen, ei kaikki oikeesti saa samanlaisia mahdollisuuksia. Vaan taivas olis tällä porukalla rajana mutta ei ei ei ei eie ieieiie..........
Mun mielestä hyvä kilparatsastaja, on paitsi taitava ratsastuksellisesti, osaa myös hyvät hevosmiestaidot maasta käsin. Lisäksi osaa nähdä virheensä, pyrkii korjaamaan niitä ja tutkii, havaitsee ongelmat itsessään ja perusteellisesti lähtee niitä korjaamaan. Pitää siis käytännössä myös ajatukset mukana asioissa, eikä vaa liitele tuolla pilvilinnoissa oottamassa punasta mattoa levitettäväksi eteensä. Lisäksi muistaa AINA ja joka tilanteessa ottaa myös hevosen tarpeet huomioon. Tottakai kun puhutaan oikeasta ammattikilpailemisesta, hevonen on urheiluväline, mutta se on kuitenkin aina myös elävä olento. Se ei ole esimerkiksi moottoripyörä tai soutovene.
En tiiä saiko tästä selvää mitä mä hain, mutta esimerkiksi Camilla (camillajarigoletto.blogspot.fi) on yksi harvoja kisaavia nuoria, kuka on mun mielestä oikeasti juuri sillä oikealla asennoitumisella ja oikealla "tiellä".
Joo, no syy miksi oon tätä niin paljon miettiny niin tottakai voin myöntää sen, että oon kateellinen. Tiedän sen, että jos mul olisi oikeasti mahdollisuuksia "luoda jotain suurempaa", niin tekisin kaikkeni sen eteen. Mutta näin pienellä harjotusmäärällä ja resurseilla, niitten pientenkin tulosten luominen on aika hankalaa, enkä tiedä onko se niin kiinnostavaakaan. Mutta toisaalta oon tajunnu sen, että joillain ihmisillä ei ole välttämättä varaa edes tähänkään mitä mulla on, joten teen kaiken duunin sen eteen vaikka en välttämättä edes tahtoisi. Tai no väärä ilmaisu, tottakai mä tahdon. Mut vähän se kieltämättä lannistaa. No mutta, viimisen vuoden aikana oon pyrkiny tehdä juuri paljon enemmän tällasta henkistä harjoittelua ja oon miettiny tunnin jälkeen ja ennen tunteja paljon enemmän sitä, mitä tein, mitä aion tehdä, mitä voisin tehdä ja oon huomannu ihan selkeitä muutoksia näin pitkästä aikaa. Yli kymmenen ratsastuskouluvuoden jälkeen on oikeesti tosi vaikeeta enään kehittyä pelkästään sillä, että sä kerran viikossa kuuntelet sitä opettajaa. Mietitään, että jos yksi tunti kestää 60min, tunnilla on se 8 ratsastajaa. 60min vähennetään alku,loppu,välikäynnit niin oikeata ratsastusaikaa on max. 50. Jaat sen n.50minuutin 8:lla, aikaa per ratsukko jää keskimäärin 7minuuttia tunnin aikana. Joka tunti seassa on se joku jolla on vähän enemmän ongelmia ja se syö taas muiden ajoista lisää. Ainoa tapa on siis kehittyä on ns. "kuivaharjoitella", eli miettiä juuri mielessä näitä asioita ja vaikka lukea aiheesta. Huomaan kehitykseni hidastuneen huomattavasti kun verrataan siihen aikaan kun siirryin poneista ja hevosiin, milloin jouduin oikeesti alkaa ratsastamaan. Sen jälkeen musta on tuntunu, että oon pysyny vaan siinä samassa zonessa, mitä nyt edellämainitseminakin oivalluksia joita omien kokeilujeni ansiosta olen tässä tajunnut. On tottakai aivan okein, että oppii ottamaan niitä ohjia omiinkin käsiin. Sehän on asia mistä tossa edellisessä kappaleessa puhuinkin.
Eipä mulla oo tähän paljoa lisättävää. Tänään olin ratsastustunnilla, menin Pilvellä ja oli tosi kiva. Opin taas uuden asian, mitä tulen varmasti soveltamaan lisää jatkossa, mutta en jaksa nyt siitä alkaa enempää selostelemaan. Vi ses!
 |
| Estejussi 2011 |
 |
| ESRA 2012 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti