lauantai 20. huhtikuuta 2013

vihdoin se on täällä!!

Nimittäin kevät ! Ei kyllä oo parempaa fiilistä kun heppaillu tuolla auringon paisteessa, ratsastus kuivalla hiekkakentällä, kuivilla hiekkapoluilla maastossa, lämpö.. mmmm tätä mä oon koko talven odottanut, siitä asti kun marraskuussa ensimmäinen lumihiutale kohtasi maankamaran.


Tiistaina käväsin pikasesti tallilla. Tarkotus oli vain hakea pyörä jonka olin sinne unohtanut, mutta koska Elina ei ehtinyt Made liikuttamaan, kävin kävelemässä lyhyen lenkin.

Keskiviikkona menin tallille vasta vähän iltasemmalla, Elina oli jo kerennyt laittamaan Matildan kuntoon. Mentiin kentälle ja itse istuin keskellä kenttää olevalle tuolille opettajanelkein ja Elina sai kiivetä ponin kyytiin. Aika itsenäisesti siinä köpöttelivät, välillä karjuin pieniä neuvoja. Menin lopuksi vielä itse hetkeksi selkään, mutta menin vain muutaman kierroksen ravia ja laukkaa. Hoideltiin ponskia pitkään ja pidettiin seuraa. Löysin Maden kaapista harjan joka on ollut ponilla aina siitä asti, kun se ensimmäisen kerran opistolle tuli 2002, sininen kulahtanut pölyharja. Huvittavaa kyllä, ollaan kehitetty vitsi tästä ja nostalgisuuden takia tätä legendaarista harjaa ei voi heittää pois, vaikka ei siitä paljon hyötyäkään ole. Huhhuuh...

Torstaina olin tallilla jo päivällä. Hoitelin Devin ja Gringon kaikessa rauhassa ja sainkin kaikki hommat tehtyä juuri sopivasti ennen ratsastustuntia. Menin taas Pilvellä ja Pia oli pitämässä meille tuntia. Pia piti ihan hyvän tunnin, tehtiin aluksi voltteja ravissa, jonka jälkeen käynnissä avoja ja takaosakäännöksiä. Yllättäen mulla oli taas aluksi ongelmia käännösten kanssa, mutta loppua kohden sain ne sujumaan ihan hyvin. Tehtiin myös ravissa avoja ja Pilvi oli taas tosi mukava, ravissa se on kyllä huomattavasti helpompi kaikissa sivuttaisliikkeissä jos verrataan käyntiin. Se pysyy kaiken kaikkiaan paljon tasaisempana, tasaisessa tahdissa, tasaisessa muodossa eikä siellä tarvii tehdä mitään ennen kun taas pitää suoristaa. Mentiin myös muutamat ravilisäykset jotka onnistuivat ihan hyvin, pystyin taas istumaan ihan kiitettävästi mukana. Laukassa tehtiin taas voltteja, minkä lisäksi mentiin keskilaukkaa pitkällä sivulla. Muutama lisäys onnistui erittäin hyvin, muutama oli hieman laimeampi. En yleisesti viitti kauheasti lähteä jalalla tuuppimaan, sillä sillon Pilvi alkaa yleensä vain harppomaan laukka eteenpäin. Jos pelkästään istunnalla työntää laukkaa, siitä tulee elastinen ja rytmikäs lisäys. Vaikka tehtiinkin aika helppoja tehtäviä, ratsastin koko tunnin parhaani mukaan ja olinkin ihan kuollut loppuverkassa. Jaksoin kuitenkin lähteä taas Madella ratsastamaan samantien ja mentiinkin ilman satulaa, eka maneesissa ja sitten kentällä aika kevyesti.

Lauantaina oli ihana aurinkonen päivä ! Tallille tultaessani suunnistin suoraan Gringon luo ja harjasinkin sitä yli tunnin, pitäen samalla seuraa. Odottelin että Sipe tulisi ratsastamaan, mutta loppujen lopuksi päädyinkin sitten itse kävelylenkille hepan kanssa. Käppäiltiin 45minuuttia, aluksi maastossa puolisen tuntia minkä jälkeen kävelin kentällä. Gringo oli tosi jännittynyt melkein koko ajan kun oltiin maastossa, sillä kanootit olivat ekaa kertaa joella tänä vuonna ja nekös sitä sitten pelotti.. Kentällä heppa kuitenkin rauhottui ja oli todella kiltisti. Hoitelin vielä hepan pois, minkä jälkeen lähdin heljälle. Harjasin ponin, heitin suitset ja suuntasin maastoon. Otin aluksi muutaman rauhallisen laukka ja ravipätkän, minkä jälkeen otin reippaamman laukkapätkän. Poni oli niiin innoissan, kuski myös :) Oon ilonen miten paljoin kuuliaisempi siitä on tullut, ei ollut enään mitään ongelmia saada sitä kiinni spurtinkaan jälkeen. Käveltiin vielä jonkun aikaa, minkä jälkeen poni talliin jossa vielä harjailin sen.

Oon kyllä tosi ilonen että oon innostunu taas käymään enemmän tallilla, on kyllä ollu tosi kiva fiilis! Toivottavasti ilmat jatkuu hyvinä, koska toi aurinko kyl vaikuttaa ainakin mun mielentilaan niin paljon, vaikea olla huonolla tuulella kun se on tuolla piristämässä koko ajan :) Huomenna jatkuu taas heppailut, mutta niistä sitten lisää myöhemmin !

Made lähettää terkkuja kaikille lukijoille! ps. kuva on otettu keskiviikkona ja lauantaina KAIKKI takana olevat lumet olivat sulaneet :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti