maanantai 29. huhtikuuta 2013

kisakauden korkkaus

Lauantaina oli siis HeWin järkkäämät seuraestekisat, joissa starttasin Grandilla luokassa 90cm. En tosiaa ollu hypänny Grandilla kertakaan viime marraskuun kisojen jälkeen, joten ei voi sanoo että olisi kauheesti tultu harjoteltua :D lisäksi Grandin suupieli oli auki, joten jouduin mennä kuolaimettomilla hackamoreilla. Oon aikasemminkin parit kisat ja tunnit menny niillä pari vuotta sitten, mutta ongelmaksi tuli se kun Grandi oppi painamaan pään alas ja näin vastustelemaan, joten siirryttin silloin takaisin kuolaimiin. Joten odotukset eivät nyt olleet ihan katossa, mutta en ottanu mitään ennako-nega-asennetta, vaan aika avoimin mielin mentiin. Olin ensimmäisessä luokassa töissä ja siinä samalla sitten tutustuin rataan, rata oli aika perus helppo ja simppeli, aika pitkiä lähestymisiä perusradalla sekä helppoja linjoja. Uusinta oli lähinnä kääntää ja vääntää, esteiden välistä ei voinut oikoa mutta lyhyitä teitä pysty tekemään.
Menin verkkaamaan aika rauhassa, koska olin ainoa Grandin ratsastaja sinä päivänä joten halusin kävellä rauhassa. Otin hiljakseen vähän ravia ja käyntiä, lisäsin laukan ja menin muutamia ympyröitä kevyessä istunnassa. Otin pari hyppyä pystylle, vähän Grandi yritti ennen estettä painaa sitä päätä ja lähtee kiskoo mutta sain sitte sen ratsastettua niin että ei syöksy lähelle. Otin okserin vielä pari kertaa, jonka jälkeen kävelin taas hetken. Kun oma vuoro alkoi lähestyä otin vielä pari kierrosta laukkaa, ja yhen hypyn pysytlle joka oli kaikista onnistunein joten hyvin mielin radalle.
Alotin radan aika rauhallisessa laukassa ja ekalle linjalle tulikin yksi askel liikaa, minkä jälkeen vähän lisäsin vauhtia ja loppu perusradast oli sujuvampi. Grandi ei ole mikään maailman isoin hevonen ja sillä on suht. lyhyt laukka omasta takaa, mutta se on helppo saada pidentämään sitä. Perusrata sujui tasaisesti ilman mitään, Grandi ei yhtään kyttäily katsomoa ja oli varma. Päästiin sitten uusintaan ja siinä vähän lisäsin kaasua, mutta ei mitään hanatusta. Yritin lyhentää teitä, mutta hakkamorella kääntäminen oli vähän mitä oli :D aika monelle esteelle tuli vinot hypyt, mutta Grandi ylitti kaikki tasaisen varmasti. Päästin sitten rata loppuun ilman puomin puomia, eli puhas rata ! Olin tosi ilonen ja tyytyväinen hevoseen, sillä se oli niin luottavainen ja varma koko ajan ja teki parhaansa koko radan ajan! Kävelin ulos maneesista ja kaverini tuli sanomaan että mentiin johtoon! Siinä sitte odoteltiin vielä parin ratsukon verran, mutta kukaan ei saanut enään puhasta rataa joten voitettiin sitte. Aika hyvin tällee tälla valmistautumisella :D
Olin tosi ilonen ja Grandikaan ei tällä kertaa pelännyt ruusukkeenjakajaa, vaan otti sen kiltisti päähänsä :D Hieno heppa! Olin kyllä tosi iloinen, sillä en olisi osannut yhtään odottaa sijotusta, saatika voittoa :)

Kiitos tosi paljon Fannylle kuntoonlaitosta, sekä Jessicalle henkisestä tuesta ja avusta verkassa, ilman teitä ei olis onnistunu !



huomasinpas että olin saanu tällasen haasteen, haastan Sannin, Hannan ja Danskun sekä kaikki muutki tekemään jotka tän lukee !


Kuinka kauan olet ratsastanut?
- alotin vakituisilla ratsastunneilla opistolla 2002, mutta olen sitä ennenki ratsastanut jonkun verran tenavatunneil yms.

 Missä ratsastat?
- Tuomarinkartanon ratsastusopistolla Helsingissiä, sekä vuokraan ponia viereiseltä yksityistallilta.
Kuinka usein käyt ratsastamassa?
- tunneilla kerran viikossa, vuokriksella tällä hetkellä n.4krt viikossa joskus enemmän tai vähemmän, hoitohepoil joskus satunnaisesti

 Kumpi on kivempaa, esteet vai koulu?
- tykkään molemmista. Esteet ehkä tällä hetkellä, mutta ne vaihtelee aina keskenään.

 Kuka on lempihevosesi?
- Made on ihan ykköslemppari ollu aina. Dödö on myös sydäntä lähellä, sekä tietty Gringo,Pilvi ja Grandi.
Onko sinulla oma hevonen?
- Ei ole

Haluaisitko oman hevosen?
- Ehkä joku päivä, mutta mielestäni mun ei oo aika vielä lopettaa tunneilla. Niin usein huomaa monen hankkivan oman hevosen liian aikasin, mielestäni ei pitäisi ostaa ellei oo oikeesti resursseja käydä opetuksessa tai ole ite jo niin taitava että pystyy ite kehittää itseensä ja joko viedä hevosta eteenpäin, tai ylläpitää samalla tasolla.
Onko sinulla hoitohevosta?
- juu Deviä ja Gringoa hoidan.

Ratsastatko mieluiten kentällä, maneesissa vai maastossa?
- tykkään mennä ratsastunneilla mieluiten maneesissa, mutta Madella meen lähinnä kentällä.

Kuka on kamalin/inhottavin hevonen jonka tiedät?
- no muutama hevonen on käsitellessä ärsyttävä, mutta en mä ketään inhoa. Sellasetki joita oon ratsastaes inhonnu joskus, niin on must nykyään ihan kivoja. En osaa siis sana ketään.

 Kuinka korkeita olet hypännyt?
- oon kisois menny metrii ja tunnil 110 rataa. Oon yksittäisenä menny korkeampaakin mutta tarkkaa korkeutta en muista, joku 120 varmaan.
Oletko hypännyt maastoesteitä?
- en hirveesti, pientä bankettia ja tukkia.
Kuinka monta kertaa olet tippunut?
-
joku 10 kertaa varmaan jos lasketaan kaatumiset mukaan.
Millainen unelmahevosesi on?
-Tykkään säpäköistä ja eteenpäin pyrkivistä hevosista, joilla on tietty pilke silmäkulmassa. 160-165cm ihanne korkeus. Haluan myös että hevonen osaa käyttäytyä maastakäsin.
Kilpailetko (missä luokissa, kuinka usein)?
- juu kisailen. Koulua ja esteitä, vähän vaihdellen joskus enemmän joskus vähemmän. Koulus on menny helppoo A:ta ja esteillä metriä, mutta viime kisoissa oon menny vaan ysikymppiä.

 Mitä väriä ja merkkiä suosit ratsastusvarusteissasi?
-Suurin osa kamoist sinisiä/mustia. Merkillä ei nyt niin paljon väliä, mut mun kahista saappaista soubiracit on kyllä paljon mukavemmat vaikka ovatkin varresta liian lyhyet.

 Ratsastatko aina opetuksessa?
- Opiston hevosilla lähes poikkeuksetta joo.
Millainen opettajasi/valmentajasi on?
-
osaava, napakka, mukava, tuntee ratsastajat ja niiden tavat hyvin, minkä takia osaa osuvasti korjata joka ikistä. Myös muut opiston opettajat ovat hyviä, sekä ammatitaitoisia ja mielestäni meillä on opettajien taso parempi kuin monella muulla ratsastuskoululla.
Onko sinulla nahkasaappaat?
- On
Millainen ratsastuskypärä sinulla on?
-
CO Wellington, sekä sellanen Tattinin ilmastoitu peruskypärä
Haluatko isona hevosalalle töihin?
-
Tykkään opettamisesta ja muiden auttamisesta, mutta en usko. Tallia oon tehny parilla tallilla, vaikka se on joskus ihan kivaakin, niin en halua sitä loppuelämän työkseni.
Mikä on lempihevosrotusi?
-
ihan peruspuokit menee, sellaset sirot ja jalot yksilöt.
Miksi juuri se (jos on lempirotua)?
- No ne on yleensä monipuolisia yleishevosia ja jalo ulkomuoto miellyttää silmää.

Omistaako joku tuttusi hevosen?
- juu moni
Oletko koskaan venytellyt/jumpannut hevosen selässä?
- joskus joo
Osaatko juoksuttaa?
- osaan
Oletko koskaan satuttanut iteäsi pahasti ratsastaessa?
- pahin on aivotärähdys, joten ei mitään ihmeempää, vaikka olen saanut hevosen nurinki varmaan 5 kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti