maanantai 11. elokuuta 2014

Tuntsarit

Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoista, eli "tuntsareista" on kulunut jo viikko ja ajattelin vihdoinkin kirjoitella niistä.. En oikein tiedä mitä sanoisin. Kisat menivät osaltani "ihan hyvin", mutta olen silti jotenkin todella pettynyt. En hevoseen, vaan itseeni lähinnä. Perjantaina oli karsintaluokka HeB:0. Veryttely meni _todella_ hyvin, ihan loistavasti. Menin veryttelyssä radan läpi, joka meni loistavasti. Taisin sitten vähän jäädä sinne pilvilinnoihin... Radalle tultaessa tein jonku ihme slidingstopin ja kas kumma kun hevonen ei seissyt paikallaan. TIEDÄN kuinka vaikeita pysähdykset ja peruutukset on Pilville, silti en valmistellut en tiedä käytinkö istuntaa ollenkaan! Sama toisessa pysähdyksessä, jossa oli vielä peruutus.. Pilvi meinasi peruuttaa ulos radalta, onneksi kerkesin ratsastaa ajoissa eteen, mutta "peruutus" muistutti lähinnä kiven päälle astuneen lehmän kärsimysnäytelmää...
Minulla oli myös ihan hirveitä ongelmia pitää ohjia kädessä.. Ne valuivat ihan koko ajan pois ja koko ajan jouduin korjaamaan. Radan jälkeen huomasinkin, että 10krt käytetyistä kumiohjista nappulat ovat kulunee suoraan sanottuna paskaksi, noin 10cm alueelta missä tavataan Minnan kanssa ohjisa kiinni pitää. Tosi kiva juttu. Mutta tää ei ollu syypää mihinkään, varmaan vaan häiritsi keskittymistäni enempää. Onneksi hevonen oli ihan hyvä ja se pelastikin varmasti suorituksemme katastrofilta. En keskittynyt yhtään, alisuoritin ja jännittin ihan liikaa. Ärsyttävää kun en osaa kontrolloida jännitystäni ja menen ihan lukkoon. No saimme kun saimmekin 62,2% (joka tosiaan on aika alisuoritus, kun kaksi viikkoa sitten samasta radasta 67%......) Mutta sijotuttiin kuitenkin sijalle 7/42 ja 11 pääsi luokasta finaaliin. Eli finaaliin jes, piristi hieman vaikka olin aika pettynyt itseeni koko illan.

 Lauantai aamuna heräsin iloisena - ei jännittänyt sitten yhtään! Olin ihan positiivisella mielellä - kunhan saan tän fiiliksen pidettyä, hevonen on yhtä hyvä kuin eilen kaikki on hyvin! No verkassa tietty asiat sitten muuttuivat.. Ensimmäistä kertaa koskaan, Pilvi oli _ihan hirveä_ ratsastaa. En normaalisti käytä sillä raippaa, koska on aika herkkä, mutta nyt jouduin suorastaan piiskata sitä eteen. Lisäksi Sipe ehdotti jos olisin laittanut rissat jalkaan (normaalisti menen vain 20mm), mutta siihen en viittinyt ilman aikaisempaa kokemusta lähteä. Lisäksi hevonen ei halunnut taipua, puri oikeaa kuolainta ja laukassa juoksi täysiä alta. Onneksi loppua kohden parani, mutta olin siinä vaiheessa itse niin hermostunut, että taas oma keskittyminen lähti.

 Onneksi Pilvi on niin kisakorea, että radalla muuttui ihan täysin. Kerrankin ratsastin myös itse eteen, radan alusta loppuun asti. Rata oli paljon parempi kuin edellinen ja siksi prosentit yllätivätkin - 60,551%.. Noh, selvisihän sitten että tuomaripeliä taas kerran. Toisella oli selvästi asenne alusta alkaen, ettei pidä minusta - Pilvellä on loistava käynti, jota kaikki aina kehuu. Päätuomarilta oli molemmat keskikäynnit 7 ja kommentit molemmissä kohdissa "hyvä yliastunta". Tämä toinen seepra oli taas antanut molemmista 5,5 "ei yliastuntaa".  Lisäksi tämä henkilö oli kirjoittanut vastalaukkaan "vaihtaa lopussa" 4,5... Kas, kun en itse tunne laukanvaihtoa ja kas kummaa kun toinen tuomari ei tätä nähnyt ja häneltä taisimme saada 6,5. Toinen laukkavoltti, päätuomari 7 "kaunis, pyöreä" ja tältä toiselta 5 "jäykkä". Oli kyllä todella ristiriitaista kommentointia läpi linjan. Onneksi tämä päätuomari on sen verta tunnettu ja arvostettu koulutuomari, niin pystyn luottamaan hänen (ja katselijoiden...) sanaan. Ihan sama mitä joku nevöhööd-tuomari jostain mikämikämaasta on mieltä. Olin kuitenkin paljon tyytyväisempi tähän rataan, kuin edelliseen. Jälkeenpäin tietty taas videolta katsottuna nään virheitä, mitkä pistää ärsyttämään. Mutta niitä virheitä, mistä sanomista tältä yhdeltä niin rankalla kädellä sain, en havaitse.



Esteillä meillä tuli yksi tökkö, joka menee omaan piikkin. Luotin liikaa hevoseen, olisi pitänyt varautua. Huono paikka, väsynyt hevonen - olisi pitänyt osaa reagoida. Kuitenkin muuten rata oli ihan tasainen ja hyvä, heppa oli hyvä ratsastaa, joten olen ihan tyytyväinen.


 Jälkeenpäin oloni on kuitenkin kisojen jälkeen ollut todella tyhjä ja jotenkin olen pettynyt itseeni. Ei auta kuin jatkaa. Tiedän asettavani itselleni hirveät paineet ja olevani itsekriittinen, mutta toisaalta jos en analysoisi virheitäni, en varmaan myöskään pystyisi edistymään. Täytyy päästä ikävien tuntemuksien ohitse ja ottaa niistä oppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti