torstai 21. elokuuta 2014

Tänään hypättiin Santerin kanssa ja ei vitsi kun sitten sitä kameraa kenenkään käteen iskenyt, vaikka oli tallilla mukana.. Kuten aikaisemmin olen maininnut, mulla on ollut aika paljo jännitystä pinnassa hyppäämistä kohtaan ja taas oli sama tunne ennen tuntia. Santtu oli alkuverkassa kiva, nykyään se pysyy jo tosi hyvin takajaloillaan laukassakin, kun vielä pari kk sit se oli sille ylitsepääsemättömän vaikeaa.. Aikaisemmin sen vaihteet oli joku mongoloidilaukassa ja hyppää esteen kauempaa mutta kömpelösti yli tai ihan hyvässä laukassa, mutta ei suostu ponnistaa kauempaa vaan haluaa ihan lähelle ja kaataa koko esteen. Hirveesti piti auttaa jo ihan puomeilla, että jaksoi ponnistaa oikeasta paikasta. Oon niin ylpeä hepasta, kun se on kehittynyt niin hirveän paljon.
Alotettiin hyppäämään, ihan kaarevalla linjalla ristikkoa ja okseria. Mulla oli aluksi taas sellanen kummallinen "kylmä tunne", jotenkin sellainen tunne mikä oli kun kärsin joskus rimakauhusta, mutta nyt jo ihan pienillä esteillä. Oikeasti huono olo ja sellanen maailmanlopun tunne. Pari ekaa hyppyä yliratsastin tosi paljon - otin hirveästi kiinni ja kolme askelta ennen lähin puskemaan. Heppa hyppäsi ihan hyvin ja puhtaasti, mutta Sipe painotti että en voi nuorta hevosta ratsastaa noin vaikka itseäni jännittää. Tulee pystyä ylläpitämään sama reipas laukka koko ajan.

Seuraavaksi tultiin suoralla linjalla ristikko-askel-pysty-kaksi maapuomia innarina-pysty. Odotin katastrofia - muistan niin elävästi ensimmäisen kerran kun mentiin vastaavaa tehtävää Sanden kanssa. Eka se meinasi kaatua, sitten se hyppäsi pää jalkojen välissä, seuraavaksi hyppäsi tolpan yli... jatkuvaa kiemurtelua jokasessa välissä yritti kiemurella ulos ja koko ajan piti ratsastaa yli esteestä, ettei kaikki puomit ja tolpat lentele. Voitte kuvitella humalaisen ihmisen kävelemässä suoraa linjaa, pari kynnystä matkan varrella, meno oli sellaista lähinnä.. Mutta nyt! Hyppäsi ekan prikulleen mihin sen toinkin, ilman ylimääräistä varmistelua ja kaikki muutki hyvin, hyvällä tekniikalla, hyvästä askeleesta ja ainoastaan vähän tokassa välissä piti sisäohjalla pitää ettei karkaa ulos linjalta. Tässä vaiheessa kaikki jännitys lähti kuin salaman iskusta. Siis se tunne, kun jääkimpale vaan suli pois sisältä. Tajusin kuinka kivaa tää on ja unohdin kaiken. Tultiin vielä pariin otteeseen tämä sama hieman korkeammilla esteillä ja Santtu suoriutu niin hienosti.

Lopuksi tultiin vielä pötkössä, ekana okseri josta kaarrettiin uran kautta kaarrettiin ristikolle ja siitä vielä linjalle. Paras kierros ehdottomasti! Heppa oli niin hyvä, olen siitä niin ylpeä. Ei enään vauvamaisia virheitä yhtään, vaan suoriutuu kuin mikäkin konkari. Ylpeyden aihetta vielä, että suostui ekaa kertaa koskaan vaihtamaan lennossa laukan, ei vitsi mikä hieno makkara. Olin niin iloinen, oli oikeasti tosi kivaa ja en jännittäny yhtään lopputunnista.

Mennään 30.8 rataharjoituksiin 60cm kokeilemaan onneamme. Toivottavasti hepan tsemppi pysyy samanlaisena, en kyllä usko että sen psyyke kauheasti kärsii kisatilanteissa on se niin kiltti loppujen lopuksi. Täytyy vaan toivoa, että oma mielentila pysyy samalla tasolla eikä taas karkaa sinne nössölandiaan. Pitää varmaan opetella meditoimaan tms.

Muuten niin mahtavaa päivää synkensi rakas mammanpoikani Gringo, joka nyt jostain syystä oli kapinallisella tuulella, varmaan kantaa kaunaa kun en oo pariin päivään tuonu pullaa... Saa luvan olla huomenna kiltisti, ellei halua uutta liikanimeä "idiootti".
Raksun kanssa kun oltiin vielä väleissä

Tää kuva on keväältä, mutta laitetaan nyt kun Santtuli on niin söpis


ps. Oon kiitollinen Ida tost bannerista, mutta en kestä kun joka kerta kun katon sitä tulee mieleen joku Vapahtaja tai hengellisen johtajan mainosjuliste. Että jos joku innokas haluisi tehä vähän vähemmän "mahtipontisen" niin olen ikuisesti kiitollinen :D

2 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä toi banneri on just magee!

    VastaaPoista
  2. Tahdoin vain tuoda esille sisäisen pyhimyksesi :))))))

    VastaaPoista