Tänään olin kuitenkin taas ratsastamassa, en voi sanoin kuvailla kuinka ihanaa se oli. Kerron tunnista joku toinen päivä, mutta siiis oikeesti. Ollu muutama IHAN kauhea viikko takana, yleinen masennus ihan kaikesta. Tänään oon vaan oottanu koko päivän et pääsisin ratsastaa ja vaikka en edes onnistunut parhaimmalla tavallani, oli niin kivaa !
Tää hevosten hoitaminen ja ratsastamine on kyl niin mun juttu. Se on se joka auttaa mua oikeesti jaksamaan, innostaa ja ainoa asia koko maailmassa josta on täysin 100% kiinnostunu. Mikään ei motivoi mua enempää ja tän harrastuksen tuoma ilo auttaa mua motivoitumaan myös muissa asioissa. Esimerkkinä tää päivä, mulle on koulussa tentit tulossa, tehtäviä rästissä ja en oo jaksanu tehä mitään. Nyt oon koko illan tehny hyvällä asenteella noita ja lukenu tenttiin. Aion kyllä tulevaisuudessa tehdä kaikkeni, että voin jatkaa tän parissa, tälläkin hetkellä kaikki rahat menee tähän, mutta menkööt. Mielummin elän köyhyydessä ja nautin elämästäni, kun olen rikas ja yhtä onnellinen kuin rusina.
Mä oon niin onnekas kun mulla on ihana hoitohevonen, jota rakastan niin paljon ja jonka hoitamisesta nautin niin paljon.
Mä oon niin onnekas kun mulla on niin hienot ja taitavat kisakumppanit, niin kuin Pilvi ja Grandi. Molemmat on vieny mua niin paljon eteenpäin, kehittäny niin taidollisesti kuin henkiseltäkin puolelta.
Mä oon niin onnekas, että mulla on ollu maailman paras opetusmestari Matilda. Vaikka nykyään käyn vain satunnaisesti ponia hoitamassa, heti kun helpottaa aijon antaa sillekin enemmän aikaa. Poni on kuitenkin ollut yli 10vuotta niin suuri osa mun elämää, että vaan yksi hevonen on sen tasolle päässyt mun sydämmessä. Ponin kanssa ollaan yhdessä kasvettu ja vaikka se on nykyään jo vähän mamma, sillä on silti pilke silmäkulmassa ! Kyllä saatiin niin monet tahdontaistelut sen kanssa käydä läpi, niin monet vaiheet yms. Lisäksi tää klassinen pollux-kirjatarina, mikä on edelleenkin mun elämän parhain päivä. En muista oonko koskaan kertonut sitä tänne blogiin, mutta Matildahan oli alunperin tuntiponina ja olin hoitanut sitä jo kuusi vuotta. Matilda oli ihan mun henki ja elämä, kävin joka päivä hoitamassa, ratsastin aina sillä, kilpailin, joka päivä väsäsin vain jotain videoita joissa ylistin rakkauttani karvapalleroa kohtaan. Siksi olikin järkyttävä isku, kun sain kuulla että poni myydään. Seuraava kuukausi olikin henkisesti yksi rankimpia tähän asti, enkä sitä halua sen enempää muistella. Asenteeni oli lyhyesti kuvattuna "elämäni on kohta ohi". Sitten tapahtuikin se odottamaton... Rennosti istuskelin kentän laidalla, odotin että pääsiisin pian Matildan selkään edellisen ratsastajan jälkeen. Olin todella masentunut, koska siinä vaiheessa luulin että se olisi viimeinen kerta kun ponin selkään pääsisin. Muutaman minuutti siitä niin olin varmaan maailman onnellisin. Entinen estevalmentajamme oli tepastellut hevosensa kanssa kentälle, pyysi minut luokseen, rennosti ilmoitti että on ponin ostanut ja jatkanko sen parissa. Aika uskomatonta mutta totta... Kolme vuotta sainkin nauttia siitä lähes kuin omana ponina. Onneksi voin kuitenkin edelleen jatkaa sen hoitamista ja tiedän että poni on maailman parhaimman tyttösen käsissä, itsehän Elinan sillon harmaalla kivikaudella alunperin ponin ennentunteja-harjaajaksi otin :D Mutta kaiken kaikkiaan maailman hienoin ja merkittävin poni, jonka paikkaa ei kukaan tulee koskaan anastamaan <3
Lisäksi oon kiitollinen tietysti siitä, että mulla oli maailman parhain hoitohevonen ja mulla on edelleen kaikki muistot mun mielessä. Edelleen olen surullinen, mutta nään jo asiat paremmassakin valossa ja muistelen niitä hetkiä, kun Devi oli vielä täällä.
Tästä tuli nyt vähän tällainen "purkautumis"postaus, mutta haluaan vaan muistuttaa niin itseänikin, kuin muita siitä, että aina on vaikeita aikoja ja aina kaikki ei suju hyvin. Mutta tulee kuitenkin pitää arvossa kaikkia niitä hienoja asioita mitä on saavuttanu, mitä on nähnyt, kokenut ja tuntenut. Ilman pieniä vastoinkäymisiä kaikki ne huikeat asiat ei välttämättä edes tuntuisi niin upeilta. Aina pitäisi mennä kohti valoisampaa tulevaisuutta. Eipä mulla muuta ollut, nyt takaisin kokeeseen lukemaan !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti