perjantai 30. toukokuuta 2014

Siltasaaren Mathilda

12 vuotta sitten istuin ensimmäisen kerran Matildan satulaan. Kun ensimmäisen kerran koitin siirtyä raviin, poni lähti laukkaan. Silloin traumaattiselta tuntunut kokemus oli lähtölaukaisu pitkälle tielle.

2004

24.8.2004 oli elämäni hienoin päivä, kun sain vihdoin aloittaa lempihevoseni hoitajana.

2010 Made siirtyi yksityiseksi ja sain nauttia siitä kuin omasta ponista.

Sanat ei riitä kuvaamaan kaikkea, mitä poni minussa herättää. Matilda on opettanut niin paljon ja sen myötävaikutuksesta olen oppinut niin paljon - päättäväisyyttä, sinnikkyyttä ja yrittämistä. Vaikeuden kautta hienoon voittoon.


Mieleen jää ensimmäiset koulukisat. Maastossa baanailut kesäiltoina. Uskomaton onnen tunne ensimmäisten puhtaiden ratojen jälkeen. Monet vuodet, päivittäiset hoitamiset. Ponin ruskeat silmät, hörähdys ja ikuinen into. Sen pörröinen harja ja metsäponin turkki. Kevyet kavionkopseen äänet. Hupaisa röhkintä esteitä kiitäessä. Kaikkea tätä ja paljon enempää, tulen ikuisesti kaipaamaan ja muistamaan. 


Oon ikuisesti kiitollinen että kohtasin sinut, että olen saanut viettää yli puolet elämästäni kanssasi. Niin paljon on jäänyt käteen, Made on antanut enemmän kuin kukaan koskaan. Elämäni poni, ensimmäinen rakkausheppa, jonka paikkaa ei kukaan ei pysty koskaan täyttämään.






                                             Iso pieni poni, joka teki minusta ratsastajan. 
                                                                            Kiitos 

1991-2014


 

2 kommenttia: